maanantai 7. syyskuuta 2015

LUVAllista menoa

Lauantaina suunnattiin jälleen Kiaran kanssa kisaamaan kolmen radan verran I-HAHin kisoihin Helsinkiin. Tuomarina kisoissa kaikilla radoilla toimi Sami Topra.

Kakkosten päivä alkoi hyppärillä joka oli mielestäni helpohko. Pariin kohtaan sai toki valssata ajoissa ettei koira karkaa lapasesta :D Ihan ajoissa en ollut näissä kohdissa mutta Kiara oli kiltti eikä ampuillut väärille esteillä vaan tuli kalasteluihin mukaan. Tekaistiin ensimmäisinä lähtijöinä nolla ja jouduttiin sitten loppuaika jännittämään riittääkö aika, sillä kisaajia oli niin vähän että vain voittajalle oli LUVA jaossa. No muita nollia ei tällä radalla lopulta tullut, joten Kiaralle nollavoitto ja ensimmäien LUVA kakkosista!


Sitten agiradalle. Tälläkin radalla sai pariin kohtaan valssailla, mutta muuten rata oli hyvin suoraviivainen ja simppeli. Kiaralta alkoi irrota jo aavistus enemmän vauhtiakin, mikä oli oikein positiivista. Se teki myös hienot kontaktit ja kepit! Ja kaiken oikeassa järjetyksessä, joten tekaistiin myös tältä radalta nolla ja nytkin aika oli lopulta nopein, joten toinen nollavoitto heti perään ja toinen LUVA!!


Viimeisellä radalla sitten kuuluttaja testasi hieman ohjaajan paineensietokykyä ilmoittamalla että odotamme nyt kolmatta nollaa :D Nositä ei sitten kyllä tullut, sillä taitava kartturi törkki koiran väärin kepeille sisään. Kiaralla alkoi nyt olla myös kierroksia sen verran että pari kertaa saatiin aloittaa kepit alusta ennenkuin neiti malttoi ne loppuun asti tehdä :D Tehtiin kuitenkin lopulta tulos 10 ja yliaikaa jolla päästiin pienessä luokassa palkintopallille sijalle 3.! :D

Nyt on siiis se tilanne että Kiara on yhtä nollaa vaille kolmosluokkalainen. Seuraavat kisat on ohjelmassa jo huomenna. Saapa nähdä miten siellä käy! :)

Eilen suunnattiin Rudin, Rossin, Lunan ja lainakoira-Hellin kanssa Vantaan näyttelyyn. Shelteille oli tuomarimuutoksella tullut tuomariksi Tino Pehar Kroatiasta. Ja ei ollut lepsu setä kyseessä ollenkaan. Junnu-uroksen tullessa kehästä ulos tyydyttävällä, alkoi jännittää toden teolla. Rudin kanssa nuorten luokassa oli viisi muuta koiraa ja Rudi esiintyi näistä toisena. Ensimmäistä arvostellessaan tuomari rupesi myös kyselemään mittaa. Ei kuulemma sen kohdalla tarvinnut mutta myöhempien kyllä. No Rudin vuorolla mittaa ei vielä ollut löytynyt, mutta ei uulemma sitä tarvinnut, sillä uskoi sen kooksi sanomani 39cm. Kysyi siis kokoa aloittaessaan arvostelua. Rudi sai lopulta erinomaisen arvostelun ja punainen lappu heilahti!

Kilpailuluokassa oli lopulta neljä ERIn saanutta. Nopeasti laitteli kaksi koiraa sijoille 3. ja 4. eikä Rudi ollut näistä kumpikaan. Katseli sitten melko pitkään Rudia ja puolijenkkisoopelia ja lopulta jenkki veti pidemmän korren ja Rudi oli luokan kakkonen, mutta myös Rudi sai ilahduttavasti SAn! :)

Sitten pienen odottelun jälkeen oli valiourosten vuoro. Niitä oli yhteensä neljä ja Rossin vuoro oli toisiksi viimeisenä. Hienon arvostelun sai Rossikin yllätyksekseni ja sillekin heilutetiin punaista lappua! Kilpailuluokassa Rossin yllättävän hyvä meno jatkui eikä se jäänyt edes neljänneksi vaan sijoittui kolmanneksi ja sai sekin SAn! Hienot pojat mulla! <3

PU-kehässä oli lopulta 8 koiraa. Rossi käteltiin nopeasti ulos kehästä, mutta Rudi sinnitteli itsensä lopulta aina sijoille asti ollen lopulta PU4! Erinomainen suoritus siihen nähden että kaikki kolme sen edellä ollutta olivat jenkkejä :) Ja oikein kauniita koiria, ei siinä mitään :)

Sitten alkoivat nartut ja hieman epäilin ettei Luna tule olemaan tarpeeksi vahva tälle tuomarille. Etenkin sitä selvästi vahvemman Laina-Hellin oltua ERI2, olin melko varma että turhan pieni ja sievä on Luna tämän tuomarin makuun. Valionarttuja oli neljä ja Luna esiintyi näistä toisena. Ja arvostelun perusteella tuntui tykkäävän kuitenkin kovastikin! Punainen lappu saatesanoilla upea liikkuja, viuhahti. Kilpailuluokassa Kolmanneksi ja neljänneksi tulleet olivat nopeasti selvillä, eikä Luna ollut näistä kumpikaan. Pitkään mietti Lunan ja soopelinartun välillä, mutta lopulta soopeli veti pidemmän korren Lunan ollessa hienosti toinen. Myös Lunalle SA-rusetti ojennettiin :)

PN-kehässä oli sitten todellinen ruuhka. Lopulta sieltä käteltiin porukkaa reilusti ulos niin että viisi koiraa jäi kehään ja myös Luna oli tässä joukossa! Lopulta Luna pokkasi itselleen PN3-sijoituksen, mikä oli kyllä huikea tulos! Taas sai olla omista koiristaan niin kovin ylpeä <3 Kaikille kolmelle SA kera hienojen arvostelujen, joten mikäs sen parempaa.

Ensi viikonloppuna on sitten ohjelmassa ensimmäinen FitDog-leiri, joten viikonloppu menee pitkälti siellä Lunan kanssa. Tulevan viikon Luna saakin ottaa rauhallisesti että sitten jaksaa viikonloppuna aksata :) Kiara kisaa siis huomenna ja torstaina on vielä Jennan treenitkin ohjelmassa. Lisäohjelmana on myös keskiviikkona Zlatanin maitokulmureitten poisto. Uudet ovat kasvaneet jo melkein puoliväliin ja vanhat eivät hievahdakaan joten käydään ne poistattamassa. Keskiviikkona illasta tulevat myös kaikki muut pennut kylään Väinöä myöten! Jospa Zlatan olisi sittn sopivasti pöhnässä eikä kyykyttäisi tällä kertaa veljiään ihan täysin kuten sen tapana yleensä on ollut! :D

1 kommentti: