torstai 13. helmikuuta 2014

Sinetöintiä

Lunalle saapui tällä viikolla postia Virosta ja Suomesta :)





Koira.netissäkin näkyy jo valionarvot, joten jatkossa Luna esiintyy näyttelyissä valioluokassa. En oikein vieläkään käsitä asiaa :)

Viime sunnuntaina kisattiin Ojangossa kolme starttia. Tällä kertaa hyllytettiin iloisesti kaikki radat.

Tuomarina toimi Johanna Nyberg. Rimat tapissa joka radalla ja ensimmäisellä radalla Lunasta huomasi selvästi, ettei ole hetkeen noin korkeita hypellyt. Ekalla radalla tuli kolme kieltoa hypyillä, joten siitä hyl. Kaksi kertaa ei tullut niistoon ja yhdelle hypylle lähetin huonosti. Radan positiivisin asia oli A, joka oli aivan järjettömän hieno samoin loppusuora, jossa kerrankin eteni kyselemättä :)


Toinen rata olikin sitten jo parempaa menoa. Oikeastaan jopa todella hyvää. Keinu paras kisakeinu pitkään aikaan ja puomi upea! Sitten olin ennen viimeistä putkea valssissa aavistuksen myöhässä ja Luna luikahti väärään päähän. Kellotin radan videolta ja etenemä olisi ollut reilusti yli 4m/s, joten hyvää kyytiä mentiin :)


Viimeinen rata oli sitten tosi hauska hyppäri. Se hyllytettiin nelosesteellä kun en vaan lähettänyt koiraa hypylle. En jäänyt korjaamaan, joten siitä siis hyl. Muutoin ok menoa ja poispäinkäännös kepeille sujui ongelmitta vaikka epäilin sitä tutustuessa.


Kaikkiaan meno ei ollut huonoa lainkaan, mutta vähän tuntui siltä, että Lunalta puuttui se viimeinen terä ja raivo. Ei kuulemma näkynyt ulospäin, mutta itselle jäi kyllä sellainen olo ettei mennyt ihan täysiä. Muutenkin Luna on vaikuttanut hieman vaisulta. Päätinkin jättää sen nyt totaalitauolle agista. Maaliskuun alkupuolelle asti. Janakkalan kisat juostaan vielä sunnuntaina, mutta sitten taukoillaan.

Nyt kun olen asiaa miettinyt tarkemmin niin luulen Lunan käytöksen johtuvan siitä, että niillä on Vivan kanssa menossa pienoinen valtataistelu. Sen jälkeen kun Viva oppi hyppäämään sohvalle, on Luna ollut selvästi hämillään tilanteesta ja ärhentelee Vivalle eritavalla. Eiköhän sekin helpota kun Luna huomaa, ettei Viva sen paikkaa vie ;)

Ensi viikolla Luna pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa fyssarille. Taitaa olla jo korkea aika ;) Toki se ei koskaan ole ollut juurikaan jumissa hierottaessa, joten en usko mitään erityistä löytyvän, mutta hyvä varmistaa asia :) Loppuviikolla jännitetään myös tuleeko uunista sopivia pullia! ;D

3 kommenttia:

  1. Moi,
    pitääkö viroon näyttelyihin mennenssä olla mitään erikoisia rokotuksia? Onko se sääntö vielä voimassa, että rabies saa olla enintään vuoden vanha?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virossa rabiesrokotus on voimassa kaksi vuotta. Muuta erikoista ei tarvitse, kuin ekinokokkilääkityksen.

      Poista
    2. Kiitos paljon nopeasta vastauksesta !:)

      Poista