Perjantaina kisattiin Ojangossa Länsi-Uudenmaan Agilityharrastajien järjestämissä kisoissa. Tuomarina mineillä oli Johanna Wüthrich. Herätys tosi aikainen, sillä ensimmäinen rata alkoi jo klo 8. Vähiin jäi omalta osin yöunet ja aika väsynyttä oli touhu kokonaisuudessaan. Luna kävi aika kuumana ja pitkästä aikaa pyrki hirvittävästi lahkeeseen. Ensimmäinen rata oli oikein kiva, kuten oikeastaan päivän kaikki radat. Meno olikin ihan mukavaa, kunnes yhden huonon valssin seurauksena Luna tulee lahkeeseen, enkä saanut törkättyä sitä esteelle. En jäänyt korjailemaan, joten hyllyhän siitä napsahti.
Toinen rata oli hyppäri ja siinä päänvaivaa tuotti ainostaan tosi hankala keppikulma. No siitä ei tarvinnut huolehtia, sillä heti kolmos putken jälkeen Luna ei huonoa ohjaustani halunnut lukea vaan juoksi suoraan jalkoihin haukkumaan. Sitten hieman huomautinkin ettei lahkeeseen sovi tulla ja hyllyn jälkeen rata olikin hieno. Etenkin se keppien haku onnistui todella kaukaa vain tyrkkäämällä.
Viimeisellä radalla löytyi sitten paras fiilis, mutta sitten mokasin itse kun en luottanut Lunan hakevan keppejä vaan yritin"auttaa" sitä linjaamalla hieman isommn kaarteen ennen keppejä. No eihän neiti sitä arvostanut ja kun lisäksi blokkadin kepit kokonaan sen näkökentästä, niin eihän sillä ollut mitään mahdollisuutta päästä virheettä sisään. Loppuradassa ei sitten ollutkaan juurikaan ongelmia. Linjat paikoin venyivät, mutta meidän tasoon nähden selvittiin ihan mukavasti :) Tässä päivän radat.
Hyvä fiilis jäi juurikin tuon hyppärin lopun ja viimeisn radan menon ansiosta :)
Eilen sitten suunnattiin Lietoon, jossa mineillä oli kahdella ekalla radalla tuomarina Henri Luomala ja kolmannella Marjo Heino. Ja onnistuin sitten nukkumaan komeasti pommiin! Tarkoitus oli olla siellä 11 aikaan ja heräsin 10:50... No ajelin sitten "melko" reippaasti ja oli perillä 12:30 kun minien ensimmäinen rataantutustuminen oli merkitty alkavaksi klo 12:10. Juuri olivatkin ehtineet tutustua rataan, mutta kisa ei ollut vielä alkanut kun pääsin ilmoittautumaan. Hetken sumplimisen jälkeen sain minuutin aikaa käydä tutustumassa rataan ja päästiin vielä starttaamaan :D No yllätys sinänsä, että rata meni ihan hirveäksi säädöksi, koska en kunnolla muistanut edes esteiden järjestystä ;) Luna tuli heti kolmosesta ohi, enkä sitä jäänyt korjailemaan. Lisäksi tultiin vielä yhdestä putkesta ohi, kun valsiin jälkeen menin sekaisin, enkä muistanut kumpaan putkeen pitikään mennä :P Tämän jälkeen pysyin paremmin kartalla ja loppu oli jo ihan kohtuullista menoa :)
Toinen rata kosahti sitten myös kolmoshypylle, kun Luna hakikin yllätyksekseni A:n alla olevan putken, jonka suulla kävi pyörähtämässä. Lisäksi monessa kohtaa mentiin esteitä väärinpäin kun en ohjannut kunnolla. A oli hyvä, mutta puomilla pitkästä aikaa pysähtyi juuri ennen kontaktialuetta ja sieltä sitten tassu kerrallaan hiipi alas. Radan pysäyttävin kohta olikin sitten keinu. Neiti nimittäin toista kertaa elämässään sekoitti sen puomiin ja teki komean lentokeinun. Tuli niin lujaa läpi, että keinu ei ehtinyt yhtään laskea :/ Itsehän näin tämän vasta videolta, koska tein persjätön keinun jälkeen. No otettiin uusiksi ja yllätys oli suuri, kun teki oikein hyvän keinun lennosta huolimatta. Hirveää säätöä siis koko rata.
Kolmannelle radalle vaihtui sitten tuomari ja hauska yllätys oli, kun rimat radalla laskettiin vain 25 senttiin :D Rata muutenkin oli oikein kiva. No tälläkään radalla ei kommelluksilta vältytty. Heti lähdössä tapahtui kummia. Luna lähti kutsusta, mutta juuri ennen ensimmäistä hyppyä pysähtyi. Kannustin sitten kovasti ja Luna kuin ihmeen kaupalla selvisi ekan riman yli puhtaasti vaikka oli pysätynyt rinta ihan rimaan kiinni. Seuraavaksi sitten hykkasin sen putken jälkeen, kun olin lähetyksessä hieman myöhässä ja Luna kääntyi väärään suuntaan ulostulolta. Tästä sitten kannustaen kovasti jatkettiin. A edelleen aivan loistava ja puomi paljon parempi, vaikkei hyvä. Ja sitten keinu. No ototti se kuitenkin itseensä, sillä keinu oli tosi hidas. Olin kuitenkin tyytyväinen, että rohkeasti ja epäröimättä sille tuli, eikä kieltänyt, minkä olisi aivan hyvin voinut tehdä. Virheittä siitä selvittiin ja radan hienoin kohta olikin sitten kepit, joitten jälkeen alkoi loppusuora. Jätin Luna kepeille ja vedätin tosi huolella ja tein keppien jälkeiselle hypylle persjätön. Hyvin toimi ja Luna kesti tämän ongelmitta :) Kaikesta säädöstä ja videolta katsottuna vähintään 9 sekunnin ylimääräisistä kommelluksista huolimatta aika riitti nippanappa ja tehtiin siis nolla :) Se ei kuitenkaan ollut tärkeintä vaan se, millaiseksi viimein sain taas oman tekemisen ja tsempin. Hyvä fiilis siis jäi. Ja mikä parasta, Luna ei yrittänyt kertaakaan lahkeeseen! :) Näitä videoita en julkaise tänne. Ne saavat jäädä omiin arkistoihin ;)
Sitten tähän päivään. Suuntana Ojanko, jossa minit tuomaroi Esa Muotka. Radat tosi kivoja, eikä vaatineet mitään sllaista mitä ei olisi osattu. Ilo oli myös suuri, sillä lämmittelyalueella oli keinu, jota sain tehtyä Lunan kanssa ennen kumpaakin agirataa. Ei ne hyviä ollet, mutta huonompiakin on tehty. Ensimmäisen agiradan alkupuolelle suunnittelemani valssi vaihtui lennosta poispäinkäännökseksi, joka oli varmastikin jopa parempi vaihtoehto, sillä se toimi todella hyvin ja Lunalla säilyi vauhti upeasti. Keinu tällä radalla oli oikeastaan aika hyvä tilanteeseen nähden. Keinun jälkeen mentiin sitten rengas, pituus ja muuri suoraan loivalla kaarella ja siitä suoraan kepeille 90 asteen avokulmaan. Ajattelin että voi olla vaikeaa, mutta pysyin hyvin vauhdissa ja Luna haki aivan ongelmitta. Loppu sujui sitten hyvin ja puomikin taas astetta parempi. Nolla mentii maaliin asti ja tehtiin varmastikin meidän kolmosten ajan paras agirata. Etenemäkin meille tosi hyvä eli 3,93m/s. Tällä irtosi hirvittävän kovassa seurassa sija 9./36.
Sitten testattiin taas ohjaajan pääkopan kestoa, sillä nythän oli taas mahdollisuus tuplaan. Hyppärillä oli myös tosi kinkkinen avokulma, johon tultiin suorasta putkesta. Olin suunnitellut backlapin juuri tuota putkea edeltävälle hypylle ja se toimi TODELLA hyvin! Ei mitään kyselyä Lunalta. Ja ehdin myös itse mukaan, eikä keppien haku ollut nytkään mikään olgelma. Hyvin kesti myös tiukahkon persjätön keppien jälkeen. Sitten selvittiinkin hyvin aina toisiksi viimeiselle esteelle joka oli rengas. Olin juuri väärällä puolella ja jouduin sittentakaaleikkaamaan renkaalle. Hetken jännitti kun Luna hieman kääntyi renkaan jälkeen kyselemnää, että mihis sitten, mutta pian kääntyi ja haki viimeisenkin hypyn. Ja kyllä. Tämäkin oli nolla. Ja kyllä tuuletin maalissa. Se oli nimittäin sitten siinä. SM-nollat kasassa! Itku ei ollut kaukana. Ja radan etenemäkin oli aikas huippu, meidän hyppäreitten paras tähän asti, eli 4,19m/s. Tällä lohkesi sija 11./41.
Viimeiselle radalle oli sitten tosi helppo lähteä, vaikka starttasin ensimmäisenä. Rata oli yhtä hyppyä lukuunottamatta sama kuin ensimmäinen, mutta siis toisin päin käännettynä. Puomi oli hidas, mutta tuli suoraan alas. Kepit hienot, vaikka irtosin sivusuunnassa ja ne mentiin suoraan kohti seinää. Keinu todella hidas, mutta sääntöjen mukainen. A upea ja sen jälkeiselle hypylle tehty saksalaisen tapainen toimi hienosti. Lopussa ei sitten ollutkaan ongelmia. Nyt en tajunnut edes tuulettaa. Tämäkin siis nolla oli ja hiukan pöllämystynyt olo oli. Siis me tehtiin oikeesti tripla! Ei vaan meinaa millään sitä uskoa. Jestas miten ihana koira mulla on! <3 Ja ylpein olen omasta tekemisestäni, sillä omasta mielestäni liikuin ja ohjasin paremmin kuin koskaan. Ja varmasti niin tein, ei tällaisia tuloksia muuten tulisi. Tässä siis videot Lunan uran ensimmäisestä triplanollasta :)
En voisi tyytyväisempi olla. Nyt Luna saa viikon totaalitauon ennen Jenna koulutusta ja sen jälkeen ollaan varmaankin ainakin toinen viikko tekemättä mitään agiin liittyvää. Kova kisaputki on takana ja vaikka Luna ehkä on eri mieltä, on hyvä välillä vähän huilatakin ;) Erityiskiitoksen haluan sanoa Sonialle. En tiedä olisko tää ollut mahdollista ilman sun kannustusta etenkin ku ajattelee eilisiä ratoja :D Kiitos siis tuhannesti! <3 Ja suurin kiitos menee tietysti Lunalle. Ilman Lunaa tää nimittäin taatusti ei olisi ollut mahdollista <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti