keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Tuutintäydeltä Turkua

Alkuviikko on vierähtänyt Turussa. Maanantaina ajelin ex-tempore vierailulle Sonian luokse. Pitkään on ollut puhetta, että pitäisi päästä yhdessä treenaamaan ja viimein aikataulut sopivat yhteen ja päästiin tämä aie toteuttamaan.

Ajelin sitten kaikki koirat kyydissä suoraan ATT:n hallille, missä pidettii mukava treenituokio koirien kanssa. Sonia pääsi kokeilemaan Lunan ohjausta viimein ihan käytännössä. Lunahan lähtee ihan kenen tahansa matkaat kun aksasta on kyse, eikä sitä haittaa tuon taivaallista vaikka itse istun vieressä! :)

Treenit sujuivat oikein hyvin ja Luna oli hienosti asialla. Sonia sai sen myös tulemaan puomista läpi, (toki se pääsääntöisesti pysähtyi kyllä :)) josta olin enemmän kuin iloinen, uskokaa tai älkää. Lunallehan ei ole pahaksi jos se roiskaisee silloin tällöin läpi. Päinvastoin, se saa siitä lisää vauhtia ja intoa, niinkuin nytkin kävi. Kun Sonia oli treenannut sen kanssa, tein itse vielä saman radan tauon jälkeen Lunan kanssa ja upeastihan se meni. Siitä video todisteena :)


Välissä myös Viva pääsi hieman treenaamaan ja tehtiin sen kanssa tuota radan alkua kepeille asti ja sitten Sonian avustuksella A:ta ja pussia. A sujui paremmin kuin ikinä, kiitos Sonian ideoiden ja fiilis oli todella hyvä. Viva teki innolla ja vauhdilla :)

Treenien jälkeen suunnattiin Sonian luokse, jossa seuraamma lenkille liittyivät vielä Ella ja Teppo. Seitsemän sheltin kanssa sitten ulkoiltiin kunnon lenkki, jonka jälkeen testattiin kuinka Sonian luo mahtuu seitsemän koiraa. Aika hyvin mahtui :D

Takana pojat: Sulo, Rossi ja Teppo, edessä: Stella, Luna, Viva ja Nala

Sekaan vaan :D

Neidit siniset: Luna ja Stella <3
Illalla vielä pääsin seuraamaan Sonian ja Sulon agitreenejä. Kotiin ajelin sitten hirveässä kaatosateessa ja puolenyön aikaan viimein pääsin kotisohvalle :) Kiitos Sonia ja Ella kivasta päivästä! :)

Jottei Turusta tule liikaa vierotusoireita, suuntasimme eilen vielä takaisin epistelemään. Lunan kanssa menin kaksi avointa rataa ja lisäksi Sonia meni sen kanssa möllihyppärin (video löytyy Sonian blogista)

Jo maanantaina kolkutellut flunssa alkoi olla todenteolla riesana ja oma tekeminen olikin sen myötä hieman nuutunutta. Ensimmäinen rata meni kuitenkin ihan hyvin, lukuunottamatta A:lta tullutta kieltoa. Toinen rata meni sitten ihan hölmöilyksi, kun en vain enää jaksanut. Molemmilla radoilla Luna teki hyvän A:n ja puomin, mutta tosi huonot keinut. Hyppäsi molemmilla kerroilla sivusta pois?? ja toisella radalla jo ennen kontaktialuetta. Korjasin ja teki kohtuullisesti. Kepeillä treenattiin sitten itsenäisyyttä kun jäin reilusti taakse. Ekalla yrityksellä jätti viimeisen välin tekemättä, mutta toisella yrityksellä sitten onnistui hienosti. Ja itselle pitäisi saada nyt selkärankaan se, että luota siihen koiraan A:lla, äläkä kuikuile taakse! :D

Sonia ja Luna laittelivat sitten illan päätteeksi möllihyppäriltä nopean nollan ja molemmilla taisi olla kivaa! :)

Nyt saa Luna pitää hieman taukoa agista ja itse keskityn potemaan tämän flunssan pois. Taidetaan lähteä tuonne auringonpaisteeseen (kyllä, aurinko paistaa!!) sitä yrittämään :) Viikonloppuna pikkutytöt pääsevät sitten myös hierojalle. Vivalle kerta on ensimmäinen. Saapa nähdä mitä neiti siitä tuumaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti