torstai 27. joulukuuta 2012

Joululoman kuulumisia

Olen ollut viime viikon perjantaista lähtien lomalla ja ollaankin nautittu täysin rinnoin. Ohjelmaan on kuulunut normaalia lenkkeilyä ja rentoutumista, sekä tietysti joulun viettoa perheen parissa. Koirista Rossi oli eniten ihmeissään paketeista. Sehän ei vielä viime jouluna meillä ollut, sillä se täytti vuoden 22.12. Mihin se aika oikein menee? Vastahan se oli sellainen kämmenelle mahtuva pallero <3 Nyt vuoden iässä kriittiset mitat ovat 38,5cm ja 8,5kg.
Käytiin synttäreitten kunniaksi myös kasvattajan luona kylässä, missä Rossi sai taas tavata sinne kasvamaan jääneen velipojan ja vitsit, että nuo ovat kuin samasta puusta veistetyt. Etenkin luonteen ja eleiden puolesta. Rossi on veljeään hieman isompi ja ainakin tällä hetkellä reilusti karvaisempi ;) Tuota turkkia tuntuu vaan tulevan ja tulevan! Erikoisnäyttelyssä pääsevät sitten pojat myös samaan kehään ketkuilemaan.

Ollaan me myös kaiken oleilun lomassa käyty myös agia treenaamassa kavereitten kanssa. Pari kertaa ollaan nyt vuokrattu oman kylän koirakoulun agitilaa, missä on ihan hyvä treenata ominpäin. Luna on ollut hyvässä vireessä ja intoa ja vauhtia löytyy. Hyvin tuo menee myös vieraan ohjaamana. Tuli testattua, kun kaverin kanssa vaihdettin koiria :)
Kepit sujuivat eilen myös mallikkaasti ja teki oikein aina kun osasi hakea oikeeaan väliin. Ei ollu myöskään väliä kummalla puolella itse olin.
Puomin alastuloa ollaan vahvisteltu namialustan kanssa. Viimeisillä toistoilla Luna juoksi hyvin puomin alas ja alustalle ja sain itse olla ihan missä vaan. Täytyy jatkaa tätä säännöllisesti.
Keinun tekee rohkeasti, vaikkakin se on vielä hidas, koska jää puoleenväliin odottamaan eikä juokse kontaktille asti. Tähän meillä on suunnitelma miten saadaan parannettua, mutta pääasia kuitenkin, että tykkää, eikä arastele.
Omassa ohjauksessa olen keskittynyt ryhtiin. Olen pyrkinyt pysymään mahdollisimman pystyssä, enkä painuisi niin etukumaraan. Kumarassa on nimittäin aika hankala juosta kovaa! ;)

Uimassa ollaan myös käyty ja etenkin Rossista on kuoriutunut varsinainen vesipeto. Hakee lelua miltä puolelta allasta tahansa ja osaa tulla muistakin rampeista pois, kuin siitä yhdestä ja samasta. Luna ui tunnollisesti aina altaan mitan. Ei hae lelua, eikä vaihda suuntaa kutsusta, mutta sekin menee jo veteen ilman hihnaa. Nala juoksee innoissaan (tai vahingoniloisena ;)) ympäri allasta. Se ei kyllä veteen vahingossakaan yritä ;)

Ruoka maistuu edelleen ja painoissakin se on havaittu. Kaikki ovat lihonneet puolisen kiloa tähän mennessä. Kellekään ei painonnousu ole pahasta, vaan täysin tervetullutta. Tyttöjen mitat tällähetkellä ovat: Nala 35,5cm ja 6,2kg ja Luna 34cm ja 6,3kg.

Tänään ohjelmassa on pitkä lenkki ja sen jälkeen nuoriso pääsee hierottavaksi. Toivotaan ettei kummallakaan ole pahoja jumeja. Laitan tähän loppuun vielä muutaman kuvan viime talvelta. Täytyisi ottaa taas kamera matkaan, että saisi tuoretta kuvamateriaalia :)

Jippii!!
Vaava <3
Nala ja keppi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti