tiistai 2. huhtikuuta 2013

Sertifikaatin arvoinen

Pahottelut etukäteen kuvattomasta postauksesta, mutta ehkä kestätte ;)

Eilen oli Lunan viimeinen näyttelyesiintyminen juniorikehissä. Ensi viikonloppuna kun tulee täyteen tuo 18kk, niin neiti siirtyy sen myötä nuorten luokkaan :) Suunnattiin siis Lappeenrannan näyttelyyn, johon oli ilmoitettu 47 shelttiä. Tuomarina oli Gunnel Holm, joka kuulemani mukaan arvosteli shelttejä nyt uransa viimeistä kertaa. Luna on viime marraskuussa Holmin kehässä pyörähtänyt ERIn arvoisesti.

Oli iso plussa, että kerrankin shelttien arvostelu alkoi vasta 11.25, niin ei tarvinnut aivan älyttömän aikain lähteä liikenteeseen, vaan inhimillinen 7.30 riitti ;) Luna oli normaaliin tapaan hyvin käyttäytyvä eikä stressannut yhtään mistään. Urokset arvosteltiin luonnollisesti ensin ja siinä pääsi taas hyvin tarkkailemaan tuomarin linjaa. Holmille tyypillisesti se oli varsin tiukka, eikä ERIä ilmaisesksi herunut kellekään. Jakoi paljon myös H:ta. Positiivisena asiana mainittakoon, että kävi kaikille H:n saaneille vielä erikseen kertomassa perustelut arvosanalle.

Junnunarttuja oli ilmoitettu 12kpl, joista paikalla oli 11. Lunan vuoro oli heti kolmantena. Neiti esiintyi aivan upeasti ja Holm jopa hymyli sitä arvostellessaan :) Tuloksena ERI ja jäätiin odottelemaan kilpailuluokkaa. Sinne selvisi lopulta viisi koiraa, joista yhden Holm kätteli heti ulos kehästä. Ja sitten alkoi juoksutus ja koirien siirtely. Luna oli ensimmäinen ERIn saanut, joten olimme letkassa ensimmäisenä valmiiksi. Pitkään siinä oltiinkin, kunnes ennen viimeistä juoksutusta siirsi meidät toiseksi ja toisen merlen ensimmäiseksi. Siinä ehdin sitten jo ajatella, että toinen sija tuli, mutta kun oltiin kierros juostu, niin Holm totesi, että kyllä nämä merlet nyt vaihtavat paikat takaisin ja että tässä on lopullinen järjestys. Luna siis voitti! Ja olin järjettömän onnellinen! Kirsikkana kakun päälle Holm totesi hetken mietittyään, että luokassa jaetaan yksi SA ja se siis tuli meille. Olin yhtenä hymymä poistuessani kehästä! :) Paras-Narttu kehän odottelu siis alkoi.

Odotellessamme sitä meidät pongasi toimittaja paikallisesta lehdestä ja pyysi saada haastatella meitä Etelä-Saimaa lehteen! Vau! Lisäksi ehkä suomen tunnetuin shelttikasvattaja (jokainen sheltti-ihminen luultavasti tietää kenestä on kyse, vaikken nimeä mainitse) hetken meidän vieressä seisoskeltuaan kumartui silittämään sylissäni ollutta Lunaa ja totesi, että tällä koiralla on kyllä niin upea merleväri, että ihan kateeksi käy. Enpä olisi tuollaista kommenttia odottanut ja se lämmitti mieltä oikein todella. Mun pieni pentuna niin ruskea Luna on nyt kauniin sininen enkeli! <3

Paras-Narttu kehästä saatiinkin sitten heti lämmintä kättä, mutta sillä ei enää kaiken tapahtuneen jälkeen ollut mitää väliä. Päivä ylitti odotukset niin moninkertaisesti, että voi olla enemmän kuin tyytyväinen. Tähän olikin hyvä päättää ura junnukehissä ja siirtyä seuraavaan luokkaan. Erkkari onkin seuraava koitos ja siellä siis ensiesiintyminen nuortenluokassa :) Lisäsin Lunan arvostelun omalle sivulleen.

Illalla kotiin saavuttuamme suuntasimme vielä Vivan kanssa Kompassiin ES-Shelttien järjestämiin näyttelytreeneihin. Vivalla ei ole koskaan aiemmin edes näyttelyhihnaa kaulassa ollut, saati että olisimme treenanneet seisomista tai juoksemista :D Pikkuriiviö esiintyi kuitenkin niin hyvin, että itsekin hämmästyin. Seisoi kauniisti ja pöydällä ei jännittänyt yhtään vierasta ihmistä. Hieno Vaava!

Nyt keskitytäänkin sitten agilityyn, sillä tulevan viikonloppuna on edessä Lunan debyytti virallisissa kisoissa ja seuraavana viikonloppuna heti seuraavat kisat. Saapas nähdä miten menee :) Kevätkin näyttää pikkuhiljaa oikeasti tulevan, eli nautitaan siitä ja rakkaista lemmikeistämme. Täytyy aina muistaa, että vaikka näyttelyissä ja kisoissa pärjääminen kivaa onkin, niin tärkeintä on kuitenkin se yhdessä tekeminen ja hauskanpito, eli muistakaa rakastaa lemmikkejänne. Nekin rakastavat meitä täysin pyyteettömästi. Olkaamme siis sen rakkauden arvoisia!

Ihanaa ja aurinkoista viikkoa kaikille!


1 kommentti:

  1. Onnea hienosti menneestä näyttelystä ja tsemppiä tuleviin agikisoihin, pidetään teille peukut pystyssä :)

    VastaaPoista