maanantai 29. huhtikuuta 2013

Hierontaa, näyttelyä ja luokkanousu

Viime maanantaina oli ohjelmassa Lunan hieronta. Neiti antautui taas helposti käsiteltäväksi. Paikat olivat kaikkiaan varsin hyvässä kunnossa. Oikea puoli vähän enemmän jumissa kuin vasen ja oikeasta olkapäästä löytyi isompi kipeämpi kohta, minkä käsittely sai Lunan hieman kiljahtelemaan. Nätisti kuitenkin antoi hoitaa ja jumi saatii nopeasti auki. Tytteli on siis treenimäärään nähden oikein hyvässä kunnossa. Tänään mennään kuitenkin vielä uudelleen niin saadaan hoidettua kunnolla :)

Viikolla treenatiin kotona muutamia kertoja. Lähinnä keppejä eri kulmista. Lisäksi käytiin perjantaina Maijun treeneisssä, jotka meni todella hyvin! Siellä ei tehnyt yhtään virhettä kepeillä. Treeni siis tuottaa tulosta! :) Lisäksi Vivakin pääsi tekemään ja keskittyi nyt huomattavasti paremmin, kun palkattiin nameilla eikä lelulla. Intoa ja tekemisen meininkiä löytyi.

Lauantaina oli sitten ohjelmassa Hyvinkään ryhmänäyttely. Kehässä vain Luna. Tuomarina Tarja Löfman. Luna on hänellä viime kesänä jo käynyt ja silloin irtosi sileä ERI. Nyt neiti oli nuorten luokassa ja jännitti, että onko mielipide pysynyt samana. Olihan se, ellei parantunutkin. Tulos nimittäin ERI1 ja SA! Taas saatiin luokkasijoitus! Aikamoista! :) Kuvaajiakin oli paikalla ja tällaisiä otoksia Lunasta löytyi:

(c) Satu Tuominen
(c) Saija Tuomi

Seuraava näyttely on sitten ensi lauantaina ja silloin kehään pääsee Luna ja Rossi :)

Sunnuntaina suunnattiin sitten mielekkäämpiin puuhiin ainakin Lunan mielestä, eli agikisoihin Lietoon. Tarkoituksena startata kolmen radan verran. Suunnitelmat kariutuivat sitten heti ensimmäisen radan jälkeen, sillä Luna nappasi hienosti nollavoiton, sitä kautta SERTin ja siirto kakkosiin oli edessä! Vautsi! Kuudella startilla kakkosiin! Ei huono ollenkaan :) Tässä tuo voittorata:


Jäätiin vielä paikalle ja korkattiin iltapäivällä myös kakkosluokka. Rata oli heti kivempi kuin ykkösissä, kun ei koko ajan tarvinnut vain juosta koiran kanssa kilpaa. Ongelmat alkoivat puomin jälkeen, kun loikkasi taas lahkeeseen ja räkyttäen mentiin suraavan esteen ohi. Sen jälkeen rata oli mielestäni ehkä paras mitä on tehty kisoissa. Etenkin keinu ja kepit aivan upeat, samoin A. Toiseksi viimeisestä esteestä mentiin taas ohi kun olin myöhässä ja sen Luna tuli sitten väärin päin, joten tuloksena HYL, mutta eipä se paljon harmittanut. Kyllä tuon kanssa on vain niin kiva harrastaa! Suurimmat vaikeudet on nyt tuon puomin kanssa ja olen nyt sitä mieltä, että opetetaan sille se pysäytys. Ei ole vaan realistista että ehtisin ja voisin aina sitä alastuloa varmistella ja kun ei sekään toimi usemmiten... Tässä vielä tuo hyllyrata:


Ehdittiin ratojen välissä käydä myös Sonian ja koirien luona luokkanousu-kahveilla. Hehän nousivat edellisenä päivänä Stellan kanssa kolmosiin! Onnea!.

Tässä vielä Lunasta kuva voitto- ja sertiruusukkeitten kera:

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti