tiistai 6. toukokuuta 2014

Agilitya, näytelmiä ja kuvasadetta

Viime torstaina, eli vappupäivänä juostiin Lunan kanssa Kirkkonummella kolme rataa. Tulosrivi 0, hyl ja hyl. Nolla tuli päivän ensimmäiseltä agiradalta. Normaaliin tapaan ei Luna ollut parhaassa vauhdissa näin ensimmäisellä radalla. Oma ohjauskin oli hieman pikkusievää tekemistä. Aika riitti sijaan 6./35.


Toinen agirata oli sitten jo selkeästi parempaa menoa, aina hyllykohtaan asti. Välistäveto tuotti taas ongelmia. Sain Lunan kyllä oikealle puolelle estetä, mutta en enää kunnolla työnnettyä sitä hyppäämään, joten juoksi ohi ja iloisesti paineli putkeen :D Treenilistalle nämä!


Viimeinen rata oli hyppäri ja taas hyvää menoa, kunnes jäin turhaan odottelemaan Lunaa, jonka johdosta oli myöhässä ja sain sen väärään putkeen :D


Hassua kyllä, mutta hyllyradoista jäi paljon parempi fiilis kuin nollasta :) Virheet eivät olleet isoja ja pääosin tehtiin hyvää rataa yhdessä :)





Lauantaina suunnattiin sitten Lunan ja Vivan kanssa Harjavaltaan näyttelyyn. Seurana meillä oli Sonia ja Stella, sekä Eeva ja Mila. Kyseessä oli kevään ensimmäinen ulkonäyttely, joten telttaa päästiin pystyttämään ensimmäistä kertaa tänä vuonna :) Ilma oli kylmä, vaikka sateelta onneksi sentään vältyttiin. Päivästä tuli pitkä, sillä shelttejä oli ilmoitettu 80. Tuomarina oli serbialainen Zuncica Lajzic. Huvikseni olin ilmoittanut Vivan nuorten luokkaan, vaikka junnuihinkin se vielä ikänsä puolesta pääsee. Nuorten luokassa oli kymmenkunta koiraa ja Viva oli näistä viimeisenä vuorossa. Punainen lappu viuhui aika tiuhaan, joten olin toiveikkain mielin, varsinkin kun Viva oli oma rento itsensä! Esiintyi kuin unelma, eikä nostanut häntää liikkeissä, vaikka reippaasti juostiin :) Kovasti tuntui tuomari arvostelun perusteella Vivasta tykkäävän. Sen verran usein sieltä "excellent" kuului :) Ja niin heilahti myös Vivalle punainen lappu, kuten suunnilleen kuudelle muullekin tässä luokassa. Tuomari tuli kättelemään ja kertomaan laatumaininnan ja sanoi heti, että mene sen kanssa tuonne jonon ensimmäiseksi! Tämä tuomari oli siitä hauska tapaus, että järjesti kaikki ERIn saaneet paremmuusjärjestykseen joka luokassa :D Eipä meitä sieltä mihinkään enää siirretty, vaan tuomari keskittyi vaan muihin sijoituksiin. Viva siis voitti luokkansa ja sai ainoana SAn! Ihan tällaista en todellakaan osannut odottaa, vaikka onhan tuo talvesta kehittynyt ja turkki alkaa olla tosi hieno :)

Viva 17kk <3
Mammuttimaisen avonarttujen luokan jälkeen oli Lunan vuoro. Valioita oli kolme ja olin melko varma järjestyksestä jo ennen kuin koiria oli edes arvosteltu :D Enkä ollut väärässä ;) Luna jäi ansaitusti kakkoseksi ihanan soopelinartun jälkeen. SA Lunallekin napsahti, joten PN-kehään pääsi Sonia Lunaa esittämään, sillä itse halusin esittää Vivan. Vivaa hieman häiritsi kehän laidalla vuoroaan odottavat vanhaenglanninlammaskoirat, mutta oikein mallikkaasti neiti esiintyi edelleen. Luna sen sijaan kuikuili mun perään minkä kerkesi :D Tilannetta ei yhtään parantanut se, että tuomari laittoi tytöt peräkkäin, Lunan Vivan edelle, joten Luna ei olisi millään halunnut juosta sievästi ;) Pitkään olivat tytöt sijoilla 3 ja 4, mutta aivan viime hetkellä nosti tuomari kuitenkin avojen kakkosen kolmoseksi. Näin ollen Lunalle virallinen sija PN4 ja Viva sitten PN5. Järjettömän hieno päivä! Eikä millään muulla ollut mitään väliä, kuin sillä, että Viva oli täysin rento ja keskittyi vaan mun kanssa tekemiseen! <3

Luna 2,5v <3

Meidän päiväseura:
Mila AVO-ERI, Stella AVK3, Luna VAK2 SA PN4 ja Viva NUK1 SA PN5
Kuva: Eeva Lehtikangas

Seuraavana päivänä oli sitten vuorossa Tampere KV. Matka seuraksi saimme Jennan, sekä Iinan ja Xenonin, jolle lähdettiin hakemaan harrastetulosta. Tuomarina Tampereella oli australialainen Danielle Dyrburgh, joka myös kasvattaa shelttejä, joten roduntuntemusta oli odotettavissa.

Xenon aloitti meidän seurueen kehäilyt ja sai juurikin sen tarvittavan, eli H tupsahti :) Onnea Iina!

Vivan olin tähän näyttelyyn ilmoittanut junnuihin, joita oli kehässä 12. Näistä Viva taas vuorossa viimeisenä. Tämä tuomari ei sitten heilutellut punaista lappua yhtä tiuhaan kuin serbialainen kolleegansa. Valiouroksissakin tuli enemmän EH:ta kuin ERIä… Junnuista ennen Vivaa ERIn oli saanut kolme muuta. Ei ollut riemulla rajaa, kun myös Viva sai ERIn! Lisäksi se oli edellisen päivän tapaan kuin viilipytty. Esiintyi vieläkin paremmin, vaikka nyt oltiin hallissa! Tuomari siirsi kauniin soopelin heti ensimmäiseksi ja sitten juostiin. Luulin jo meidän jäävän neljänsiksi, mutta tuli siirtämään meidät toisiksi ja se paikka pidettiin loppuun asti! Voittajan lisäksi myös Viva sai SAn, mikä kruunasi kyllä koko viikonlopun sen osalta :)

Valionarttuja oli viisi kappaletta. Luna vuorossa kolmantena. Hoiti homman rutiinilla, ja punainen heilahti, kuten kaikille muillekin valioille. Lunan keimailu riitti lopulta kolmanteen sijaan, mikä oli paljon paremmin kuin olin ajatellut ja edes se ettei saatu SA:ta, ei jäänyt harmittamaan ollenkaan :)

Sitten päästiin vielä Vivan kanssa muodon vuoksi pyörähtämään PN-kehässä. Serti meni junnujen voittajalle, mutta mut kolme sijoittunutta olivat jo valioita, joten varaserti meni jakoon ja siitä kilpailivat siis Viva, nuorten ja avojen voittaja. Ja täytyy sanoa, että vaikka tuolla rusetilla ei mitään teekään, niin oli hypätä riemusta kattoon, kun tuomari käveli meidän luo sitä ojentaen! Viva sai siis ensimmäisen varasertinsä, jota saattelivat tuomarin kehut upeasta kropasta ja taivaallisista liikkeistä! Aikamoista!



Viikonloppu sujui aivan yli odotusten, enkä malttaisi odottaa seuraavaan, kun taas päästään kehään :) Silloin vuorossa Vivan kanssa Helsinki KV ja LUnan kanssa Hamina KV. Vivalla on tuomarina Tarja Löfman, joka ylisti Vivan suorastaan maasta taivaisiin tehdessään siitä ROP-pennun 7kk vanhana viime kesänä. Saapa nähdä onko mielipide pysynyt samana edelleen. Mun tuurilla tuskin on! :D Mutta jos Viva jatkaa samanlaista esiintymistä, niin olen täysin tyytyväinen oli tulokset mitä tahansa :) Luna sen sijaan päsee kehään johon on ilmoitettu suorastaan ennätyksellisen vähän shelttejä, nimittäin huimat 11 kappaletta! Ilmeisesti ilmoitettu tuomari Marja Talvitie ei ole näyttelykansaa houkutellut ;) Ironista on vielä se, että tuollapa onkin tuomarimuutos, joten Talvitien arvosteltavaksi ei edes päästä, vaan espanjalaisen miestuomarin sen sijaan! Hauska nähdä mitä herra Lunasta tykkää :)

Eilen suunnattiin sitten Lunan, Vivan ja Kiaran kanssa Jennan yksärille korkkaamaan ulkokausi Ojangon kentillä. Viva sai siis päättää reilun kuukauden agilitytaukonsa. Kiara sai tehdä ensin vähän ja neiti laitteli putkea kuin vanha tekijä. Ei haitannut vaikka kuinka mutkalle putken laittoi, kun tättähäärä paineli sitä silmät loistaen :D Myös etupalkalle lähetystä kokeiltiin ja hienosti paineli kyselemättä kuolleelle lelulle, vaikka itse liikuin taakse ja sivulle! Jenna sanoikin, että todella harvoin pääsee treenaamaan pennun kanssa ilman yhtäkään virhettä! :)

Luna teki tasaisen varmaa työtä. Menee juuri sinne minne ohjaan. Kun ohjaan hyvin, koira on upea. Kun ohjaan huonosti, koira on upea. Niin se vain on :)

Ja entäs sitten Viva. Se oli jotain aivan uskomatonta. Sitä vauhdin riemua ja keskittymistä mun kanssa tekemiseen on vaikea edes sanoin kuvailla. Jennalla loksahti suu kirjaimellisesti auki, eikä voinut uskoa miten se teki hommia. Enkä voinut kyllä minäkään. En edes tiennyt sen osaavan välistävetoja! :D Lisäksi se lukee ohjausta ja rytmitystä Lunaa selvästi paremmin ja sen kanssa kaikki tuntuu niin luontevalta ja helpolta! Ja se teki myös kepit ilman apuja! Ihana Viva! <3 Saatiin kyllä hirvittävästi lisää uskoa tuohon tekemiseen :)

Tänään kuskasin myös kameran mukaan lenkille, joten tässä himan kuvasatoa :)






















Viikonloppuna on näyttelyitten lisäksi ohjelmass myös agikisat Lunan kanssa. Siihen asti vain lenkkeillään ja nautitaan keväästä!

PS. Pentuja-sivu on lisätty takaisin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti