torstai 28. toukokuuta 2015

Kuvattomia kuulumisia

Huh kun aika rientää, eikä blogin päivittämiselle tunnu riittävän millään aikaa. Paljon on siis puuhattu. Edellisen päivityksen jälkeen kaikki pennut Houkutusta, eli Zlatania lukuunottamatta, ovat muuttaneet maailmalle ja kuulumisten perusteella kaikilla on elo uusissa kodeissa lähtenyt hyvin käyntiin. Reippaita ja sosiaalisia tuntuvat kaikki olevan :)

Tänään saapuivat myös pentujen geenitestauksen tulokset. Muodollisuushan tuo oli, mutta nyt voi täysin virallisesti julistaa kaikkien olevan Bradin pentuja. Nyt pääsin siis viimein laittamaan pentueen rekisteröinninkin alulle. Sitähän ei ole voinut tehdä luonnollisestikaan ennen täyttä varmuutta isästä. Huomenna Väinöä (Epäilys) lukuunottamatta kaikki ovat tulossa tänne pentutreffeille ja tarkoitus onkin ottaa tuoreita kuvia ja mitat pennuista :)

Myös se yksi odotetuin ja pelätyin asia selvisi, eli Rudin ja Kiaran kuvien viralliset arviot. Ja huikeat olivat tulokset; Molemmilla A/A lonkat ja 0/0 kyynärät!! En voisi onnellisempi olla ja itkin valehtelematta aivan hysterrisesti Rudin tulokset saatuani. Nyt odotellaan vielä selkälausunnot. Ja Rudin näin osoittauduttua täysin terveeksi pojaksi, onkin sillä edessä näillä näkymin se varsinainen miehistyminen. Sille pitkään jo suunniteltu morsian nimittäin aloitti juuri sopivasti juoksun, eli junnu pääsee kokeilemaan onko siitä tositoimiin ;) Jännityksellä odotamme :) Myös Rossille on tulossa morsian heti kun tämä neito suvaitsee juoksunsa aloittaa :)

Viime viikonloppuna suuntasimme myös ulkomaille näyttelyreissulle, kun torstaiaamuna matka Liettuaan alkoi. Ohjelmassa oli kolmipäiväinen näyttely Moletaissa. Matka oli pitkä ja tuntui rasittavan kylläkin kaksilahkeisia enemmän kuin koiria ;) Omista mukana olivat Rudi ja Luna. Aikataulujen tultua kirosin kyllä kun en ollut Rossia mukaan ilmoittanut. Isosta sertistä ja cacibista kun kilpaili tasan yksi uros..

No suurta menestystä matkalta ei tullut, eikä Rudille saatu sitä kahta junnusertiä. Yksi sentään, mutta toinen reissu vähinään on tehtävä. Perjantaina Rudin tulos oli ERI3 ja Luna ERI4. Lauantaina Rudi nosti toiveita ollen ERI1, ROP-junior ja VSP saaden myös sen junnusertin. Luna tuolloin ERI2. Sunnuntaina toiveet sitten romuttuivat, sillä Rudi oli ERI2 ja Luna ERI3. Eli ei sieltä ihan vaan haeta millekään koiralle yhtään mitään tuosta noin vaan. Uutta reissua on siis suunnitelmissa.

Reissua edeltävän viikonloppuna kisattiin myös Lunan kanssa agilitya. Sunnuntaina oli kolme Henri Luomalan rataa ohjelmassa. Ulpu oli melkoisen liekeissä, sillä se tehtaili peräti TRIPLANOLLAN ja vielä sijoilla 2., 3. ja 2.! Melkoinen otus. Tästä pitkästä aikaa myös videomateriaalia :)


Tänään päästiin myös pitkästä aikaa Jennan treeneihin ja olipas huikeaa menoa!! Mukana Luna, Kiara ja Viva, sekä myös Zlatan. Kiaralla oli nyt ensimmäinen treenikerta tuon kynnenpoiston jälkeen ja Vivalla taas ensimmäinen seitsemään kuukauteen! Ja kaikki tytöt olivat kyllä aikamoisen liekeissä. Vivan tekemisessä oli sellaista iloa ja riemua, ettei varmaan koskaan. Ja Kiara nyt oli Kiara. Sen estehakuisuutta ei voi kuin ihailla. Luna suoritti pomminvarmasti. Luotto alkaa olla siihen aivan 100 prosenttia. Lisäksi se teki radan ulkopuolella kaksi puomia ja yllätti tekemällä kaksi täydellistä pysäytystä! Todella lujaa ja suoraan alas asti. Tai no ainakin Lunaksi todella lujaa. Mitä olen videoita katsellut ja lukenut ihmisten mielipiteitä omien koiriensa kontaktien suoritusnopeudesta, niin surkea tuo varmaan suurimman osan mielestä olisi. Mutta meille noin ohjaajapehmeän koiran kanssa kuin Luna on, tämänpäiväinen puomi hipoi täydellisyyttä. En aio ottaa asiasta stressiä. Peilistä löytyy syy tuohonkin asiaan. Mutta puolustuksekseni sanottakoon että aloittelevana harrastajana on virheitä tullut aikanaan juurikin Lunan kanssa tehtyä. Ja siihen nähden miten paljon niitä virheitä on pehmeän koiran kanssa tehty, voi olla kyllä enemmän kuin tyytyväinen sen taitotasoon tällä hetkellä. Jennakin sanoi tänään, että ne heikkoudet jotka Lunalla viime syksynä treenien alettua oli, niin eivät kyllä ole sen heikkouksia enää. Tämän päivän tekemisellä ollaan kyllä enemmän kuin valmiita arvokisoihin. Taidot kyllä riittävät, ohjaajan pääkoppa onkin sitten toinen juttu ;) Hirvittävä ajatella että tähän aikaan tasan kahden viikon päästä olemme matkalla SM-kisoihin. Tänä vuonna päästään myös starttaamaan kaikkina kolmena päivänä, sillä Luna starttaa lauantaina Lägin joukkueen ankkurina! :)

Tuleva viikonloppu tulee menemään jälleen näyttelyissä. Lauantaina suuntana Iitti ja sunnuntaina Mänttä-Vilppula. Lähes historiallisesti myös Rossi on menossa kehään :D Ja vielä molempina päivinä! :D Luna on myös molempina päivinä kehässä, mutta Rudi vain sunnuntaina :) En halunnut ottaa riskiä että se on Helin Tensonille liian suuri. Rossin edellinen käynti Tensonin kehässä toi sille siis hylsyn, joten jännä nähdä mikä tulos tällä kertaa on :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti