perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ryminällä alas pilvilinnoista

Kovin huikeaa meno ehti ollakkin ja olisihan se pitänyt arvata, että alas tullaan ennen pitkää.

Rossin luonnetesti meni aivan päinvastoin kun olin ajatellut. Tuomarit keskeyttivät sen heti alkuunsa, kun olivat sitä mieltä ettei koira kestä. Jälkikäteen olen asiaa monien kanssa puinut ja videon näyttänyt ja kaikki ovat olleet sitä mieltä, että turhan heppoisesti homma pistettiin poikki. Tilanne pääsi myös huonoksi, koska Rossi onnistui kiskaisemaan itsensä irti liian löysästä pannasta ja tämän jälkeenhän se totesi, että pidä tunkkis, mä en tule. Saapa nähdä uusitaanko testi vielä tulevaisuudessa. Luultavasti.

Helatorstaina kisattiin Lunan kanssa ensimmäistä kertaa sateessa. Ja sehän ei oikein hyvin sujunut, sillä maailmassa on yksi asia, jota Luna pelkää ja se on sateenvarjot. Tuollahan niitä oli. Hyppäriltä tehtiin kuitenkin nolla sijalla 3. Voitto karkasi, kun Luna kaatui putkessa.


Agiradalla tulos 5 ja yliaikaa, sillä Luna teki järkyttävän hitaan puomin ja keinun. Johtuen juurikin niiden päässä kentän laidalla olleista sateenvarjoista. Lisäksi jonkin aivopierun johdosta juoksi viimeisestä hypystä ohi. Video jääköön arkistoihin.

Viime viikonloppuna käväistiin Virossa, josta ei menestystä tullut. Sekä Viva, että Luna jäivät luokissaan kakkoseksi ilman SA:ta. Näin tällä kertaa.

Ja ei näissä vielä mitään. Eilen lähdin uittamaan koiria. Liukastuin ja kaaduin ja lopputulos on tässä:


Tuomiona värttinäluun murtuma ja kipsi kädessä vähintään 4vkoa. Saa nähdä miten onnistuu juokseminen SM-kisoissa… Jenna on luvannut perjantaina juosta Lunan kanssa mikäli itse en vielä pysty. Ei tämä taatusti tilannetta ainakaan helpota. Ja tietenkin Luna oli keskiviikon treeneissä aivan liekeissä, eikä Laamasen kuvioissa ollut sille mitään vaikeaa. Harmittaa. Paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti