Luna nimittäin. Edellinen juoksu alkoi 8.1 ja keskiviikkona paikallistin juoksun alkaneeksi. Eipäs sitten kisattukaan tänään eikä maanantaina, joten agiratojen korkkaus saa odottaa Maaningan kisoihin :) Onneksi seuraavat kisat ovat kalenterissa 17.7 niin on tuo ehtinyt loppua siihen mennessä :) Nyt onkin hauska nähdä stimuloiko tämä myös Vivan aloittamaan juoksun. Toivottavasti! :)
Näyttelyyn toki ollaan sunnuntaina menossa, vaikka keskustelupalstoilla juoksuisen koiran niihinkin osallistuminen herättää närää. Itse olen sitä mieltä, että voi voi. Me mennään kun on ilmoitettu ja muiden on vain kestettävä ;) Myös niiden urosten omistajien joiden koirien esiintyminen menee tästä johtuen pilalle... Itsellänikin on nuori uros, eikä sen menoa ole tähän asti haitannut ja voin kyllä sanoa, että hyvin viriili ja astuva kaveri tuo on ;)
Muutoin ovat koirat olleet vähän vähemmällä huomiolla omista töistä johtuen, mutta ensi viikon olen lomalla, joten tilanteen pitäisi näin ollen kohentua senkin suhteen :) Treenaamaan päästään onneksi myös, sillä Ojangossa myös juoksuiset koirat saavat treenata, mikä on tosi kiva juttu!
Viime tiistaina oltiin taas Maijun treeneissä ja nyt pääsi Maiju ohjaamaan Lunaa. Ja olipa kyllä kiva nähdä miten taitavasti ohjausta lukeva koira mulla on! Lähti taas ongelmitta tekemään vaikka itse istuin vieressä. Kovin oli itsevarman näköinen pieni agikiituri, kun sai viimein selkeää ohjausta mun epämääräisen huitomisen sijaan... ;) Lisäksi näytettiin Maijulle missä vaiheessa puomi nyt on ja Maijukin totesi, että kisaamaan vaan! Jes! :) Vauhtia ja varmuutta sen suorittamiseen tulee koko ajan lisää ja Luna tarjoaankin 2on2offia jopa pihakiville ;) Hauska otus! Viva sen sijaan on nyt pienellä tauolla kaikesta agilityyn liittyvästä. On selkeästi jostain ottanut itseensä, kun ei enää haluaisi tehdä samalla innolla kuin aiemmin :/ Sen sijaan olemme ottaneet nyt näyttelyhihnassa kulkemisen tehotreeniin ja se alkaakin tuottaa tulosta. Seisomista ei juuri harjoitella tarvitse, koska neiti tapittaa namikättä kuin patsas, mutta juokseminen sen sijaan tuottaa vielä pinoisia vaikeuksia, etenkin hännän alhaalla pitäminen ;) Muutoin neiti on reipas ja sosiaalinen tapaus. Näyttelykehään Viva pääseekin jo parin viikon päästä kun 7kk tulee viimein täyteen. Kokoa neidille taitaa näistä meidän tytöistä tulla eniten, sillä on nyt Nalan kokoinen, ellei jopa hiukkasen isompi. Mainion kokoiseksi tuo kyllä taitaa jäädä :)
Nala voi hyvin, vaikkakin on aivan kalju. Pudotti nimittäin leikkauksen jälkeen koko turkin. Josko se nyt kuitenkin kasvaisi runsaamapana takaisin :) Päätin myös kokeilla onko saisiko tuon korvat vielä oikein päin ja tuikkasin ne liimaan. Saa nähdä kuinka käy :)
Rossi saa myös pitää reilun kuukauden näyttelytaukoa. Tarkoitus olisi ilmoittaa sitä taas elokuun lopussa näyttelyihin sen kolmannen ERIn saamisen toivossa. Herra on myöskin melko karvaton, mitä ei kyllä tähän asti näyttelyissä ole huomattu. Saapa nähdä millainen turkki tuolle aikuisena tulee. Sitä on nytkin niin runsaasti että ihan kauhulla sitä "oikeaa" turkkia odotellaan! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti