sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Paimentamassa ja luonnollisesti myös näyttelyssä ;)

Unohtunut tänne mainita, että Luna pyörähti viime sunnuntaina Karjaan näyttelyssä tuoden kotiin taas hienon tuloksen: ERI2 ja SA :)

Sitten paimentamiseen. Eilen päästiin kuokkimaan Cardiwe´s shelttien paimennuspäivään. Mukaan otin kaikki koirat, koska halusin nähdä mitä kukakin lampaista sanoo. Nala on joskus hamassa menneisyydessa lampaan aitauksessa nähnyt, muut sen sijaan eivät ole :)

Suunnaattiin Eräjärven ihaniin maalaismaisemiin, jossa ihana Jepu meitä opasti paimennuksen saloihin. Viva pääsi ensimmäisenä kokeilemaan. Neiti oli hyvin hämmästynyt uudesta hommasta ja ei oiekein ymmärtänyt mikä oli homman nimi. Lähinnä vilkuili mua sen näköisenä, etttä kato äiti miten outoja koiria :D Viva on kyllä niin nuori vielä, etten uskonutkaan sen heti lajiin syttyvän. Täytyy kokeilla joskus uudestaan. Tässä video Vivan osuudesta:


Koirat olivat kerrallaan lampailla kaksi minuuttia, mikä kuulosti tosi lyhyeltä ajalta, mutta oli oikeasti pitkä aika varsinkin niille jotka ihan paimentamaan lähtivät ja näin ollen juoksivat ees taas koko sen ajan :)

Nala pääsi seuraavana kokeilemaan. Vähän olin ajatellut, että se saattaisi homman hoksata, kun tallillakin mukana ollessaan pyrki ravaamaan hevosten takana puoliympyrää. Ja niinhän tuo hoksasi! Oli kuin olisi aina hommaa tehnyt ja silmät loistivat innosta. Nala pääsi yhteensä kolmeen kertaan lampailla käymään ja joka kerta intoa riitti :)


Sitten Rossi. Mitähän herrasta taas sanoisi... Ei ihan ollut sen juttu. Se kun oli sitä mieltä että nautiskelisi vain koiranaisten seurasta! Toisella kerralla juoksi kerran lampaiden ympäri ja sitten jolkotteli tyynesti pois laitumelta. Aikamoinen tapaus! :D Tästä löytyy video Heidin kamerasta. Laitan sen ehkä joskus tänne kun saan sen ;)

Viimeisenä Luna. Ja kyllä. Paimentaahan sekin. Samanlainen hurmioitunut ilme syttyi silmiin kuin Nalalla ja innosta soikeana mentiin. Aika monipuolinen harrastuskoira on kysessä :) Ei ole vielä sellaista lajia löytynyt mihin tuo ei sopisi :)


Kaikkiaan tosi kiva päivä ja selkeästi uudestaan täytyy paimentamaan päästä ainakin Nalan ja Lunan kanssa :) Paimennuksen jälkeen käytiin vielä Heidin kanssa lenkillä ja Rossi ja Luna esittelivät taas uimataitojaan. Nyt parin rohkaisun jälkeen alkoivat omatoimisesti hypellä laituriltakin uimaan :) Vivakin paineli innoissaan muutaman kerran perässä, vaikka ihan huppeluksiin pulahtikin :D Lisäksi näin myös Lunan puoliveljen eli Pöppiksen viikon ikäisen pennun. Aivan ihan pieni marsu! <3

Kotona olikin sitten melko väsynyttä sakkia, eli kivaa taisi kaikilla kuitenkin olla :)

Tänään suunnattiin sitten Lunan kanssa Hyvinkään näyttelyyn, jossa sheltit arvosteli serbialainen Dusan Paunovic. Herra oli melko punaisella tuulella, joten ennen kehään menoa uskalsin odottaa ERIn napsahtavan. Nuorten luokassa vain kaksi koiraa ja toinen oli myös merle ja esiintyi ensin. ERI napsahti, kuten hetkeä myöhemmin Lunallekin. Juoksutti kerran ympäri ja hetken luulin että kakkossija tuli, mutta väärin luulin ja voitto tuli! SAn kera! Melkoinen koira mulla! :) PN-kehää odoteltiin jonkin aikaa ja siellä olikin hieman tungosta. Sen verran avokätisesti herra SAta jakeli. Alkuun kätteli muutaman pois nin että kehään jäi kuusi koiraa, me mukaan lukien. Sitten juoksutti ja järjesteli, jonka jälkeen kaksi käteltiin vielä ulos. Me jäimme neljän joukkoon! Lopulta sijoitus neljäs. Upea päivä siis :)

Lähtiessä käytiin vielä luovuttamassa verta Hannes Lohen geenitutkimukseen ja sitten suunnattiin kotia kohti hellettä karkuun. Kotona piti sitten pikkutytöistä napsia hieman kuvia. Lunasta näyttely-ykkösruusukkeen kanssa ja Vivasta 7kk poseeraus, koska huomenna tuo ikä viimein tulee täyteen, mikä tarkoittaa sitä, että Viva pääsee kehäketkuilemaan ensi lauantaina Pieksämäellä :) Hauska kuulla mitä siitä sanotaan :) Tässä nuo potretit:

Kaunottareni <3
Esnivuonna ruusuke on sitten erivärinen, sillä agilityuusukkeen tulokset on jo plakkarissa!

Pikkuriiviö <3
n.35cm ja 7kg
Illalla suunnataan Ojankoon treenaamaan keskiviikon kisoja silmällä pitäen. Lunan juoksukin on sopivasti aivan lopussa, niin päästään starttaamaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti