keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Vauhdin hurmaa!

Vihdoinkin Lunan juoksu on ohi ja pääsimme kolmen viikon tauon jälkeen taas treenaamaan. Päivän rata näytti tältä:

keskiviikko 30.1
Teemana vauhti. Sopi meille kuin nakutettu! Tässä oli riittävän helppoa pätkää välissä ja sinne tänne tehtiin sitten vähän eri ohjauksiakin. Luna irtosi tosi hyvin putkeen a:n jälkeen, joten ehdin mainiosti lähettämään vitoselle takaakiertoon. Kasilta putkeen pakkovalssi ja kympiltä yhdelletoista päällejuoksu. Puomin jälkeen taas takaakierto ja sitten kovaa juoksua, että ehdin tehdä taas pakkovalssin a:n jälkeen. Sitten KOVAA juoksua suora ja taas pakkovalssi. (Niitä tuli treenattua paljon ;)) Sitten tulikin meille vaikein kohta joka ei millään ottanut onnistuakseen. Yritettiin siis hypylle 22 niistopersjättöä, mutta se ei jotenkin millään onnistunut. En osannut itse sitä kunnolla ohjata ja kun Lunalle on muutenkin vaikeita kohdat joissa sen pitää pyöriä lähes paikoillaan ja etenkin silloin kun itse en liiku juurikaan. Tämä siis ei toiminut, joten lopuksi tein myös tähän pakkovalssin ja ei mitään ongelmaa. Treenit sujuivat kaikkiaan tosi hyvin ja Luna oli innoissaan. Tästä on taas hyvä jatkaa. Tuo kompassin alusta on muuten myös sellainen, että Luna hieman sutii siinä välillä, joten siksi myös fiksuna koirana hidastaa kaarteisiin oma-aloitteisesti. Meillä on tulossa vähän muutoksia treenisuunnitelmiin, joten jatkossa jos kaikki menee sunnitellusti, niin treenataan myös toisessa paikassa. Olen siis menossa ensi viikolla Maju Korhosen yksityistunnille ja jos homma sujuu, niin siellä jatketaan sitten säännöllisesti. Innolla ainakin odotetaan tuntia :)

Loppuviikko meneekin normaaleissa arkiaskareissa ja sitten lauantaina suunnataan Saloon epiksiin. Saapa nähdä kuinka kierroksilla Luna siellä käy :)

3 kommenttia:

  1. Millä ohjelmalla piirtelet? Onko sulla joku ilmaisohjelma vai ootko maksanu? Mä piirrän Agilitybluesilla, mutta mulla on siinä demoversio jolla saa vain ihan lyhyitä ratapätkiä tehtyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on käytössä sellanen ku flexitrack ja ihan ilmanen on. Jukka sen tohon koneelle mulle asensi, että en tiedä mitä kikkaili :) Väritän noi lisäks aina paintilla kivemman väriseks :)

      Poista
  2. Kivoja ratoja teillä :) Vaikka videokuvasta saisi toki paremman kuvan tosta radasta :) Niin kivaa kun juoksut on ohi, tosi monet juoksee juuri tähän aikaa vuodesta! Tsemppiä epiksiin! :)

    VastaaPoista