tiistai 7. huhtikuuta 2015

Imatra KR 6.4.2015 - Kannatti lähteä!

Eilen suunnattiin aikaisin aamusta auton nokka kohti Imatran näyttelyä. Olin koiria sinne ilmoittaessani arvellut ettei tuo näyttely ehkä vetäisi aivan hillitöntä määrää shelttejä kun kyseessä oli kuitenkin vaan kansallinen näyttely ja tuomarikaan, Astrid Lundava Virosta, ei ehkä olisi shelttiväen keskuudessa mikään yleisömagneetti. Eikä ollutkaan, sillä kehään oli ilmoitettu "vain" 40 shelttiä.

Omista koirista mukana olivat Rudi, Rossi ja Luna. Rossi esiintyi nyt Suomessa kehässä ensimmäisen kerran valioluokassa ja edellisestä Suomen näyttelystäkin sillä ehti vierähtää 1,5 vuotta :D

Rudi pääsi kehään junnuna heti ensimmäisenä. Junnu-uroksia oli yhteensä kolma kappaletta, Rudi näistä kskimmäisenä vuorossa. Poju esiintyi todella hyvin ja ERI napsahti, kuten molemmille muillekin junnuille. Kilpailuluokassa, kuten muutenkaan, tuomari ei aikaillut vaan siirsi Rudin välittömästi ykköseksi, jonka jälkeen juostiin kierros ympäri ja homma oli valmis. Rudi siis voitti luokkansa ja sai vielä ainoana SAn!







Sitten hyvin nopeasti olikin Rossin vuoro. Valiouroksia oli Rossin lisäksi vain yksi. Rossikin esiintyi yllättävänkin tarmokkaasti ja sai ERIn, kuten toinenkin valio. Tässä vaiheessa lisättäköön että tuomari ei mikään ERImaatti todellakaan ollut ja jättipä nuorten luokan voittajankin ilman SAta, joten ERIin oltiin enemmän kuin tyytyväisiä. Ja yllätys oli iloinen, kun Rossikin voitti luokkansa ja sai myös ainoana SAn! Huikeat pojat!






PU-kehässä oli lopulta vain neljä urosta. Rudi, avoimen voittaja, Rossi ja veteraanien voittaja. Tässä tuomari juoksutti ensin ympäri ja sitten kaikki edestakaisin. Jukkahan joutui siis kehään esittämään ja Rossin kanssa homma toimikin paremmin kuin hyvin! Mutta valokuvia ei tästä johtuen PU-kehästä ole :) Lopulta tuomari siirsi Rossin Rudin perään kakkoseksi ja sitten juostiin kierros ympäri ja järjestys oli selvillä! Rudi siis voitti urokset ja Rossi oli upeasti toinen. Näin ollen Rudille SERT ja Rossille VASERT! Melkoinen päivä!

Sitten pienen toipumistauon ja itkevälle Sarille soittelun jälkeen olikin Lunan vuoro. Muita valioita nartuissa ei ollut, joten Luna sai esiintyä yksin. Neiti oli kovasti kiihkeänä ja kun nosti sen pöydältä maahan alkoi se haukkumaan ja puremaan lahkeeseen! :D Hassu otus! Lunalle myös tulokseksi ERI ja SA.




PN-kehässä narttuja oli sitten yhteensä viisi. Kaksi junnua, kaksi avoa ja Luna. Lopulta avojen voittaja oli ykkönen, junnujen voittaja kakkonen, avojen kakkonen kolmas ja Luna neljäs. Arvostelusta kävi ilmi, että Luna oli tälle tuomarille hieman turhan pieni, mikä ei poikien menestyksen jälkeen ollut yllätys, joten PN4 on paremmin kuin hyvin!

Sitten oli vielä vuorossa ROP-kehä Rudin kanssa. Sitä vastassa oli hauskasti Sarin toinen kasvatti, Pikikuonon Dazzing Darling, joka oli juuri saanut kolmannen SERTinsä ja valioitunut sen myötä Suomeen. Eikä ollut yllätys, että tämä kaunis narttu oli ROP ja junnupoika Rudi VSP.

ROP Pikikuonon Dazzing Darling
VSP Pikikuonon Love Sadun
Tuomari: Astrid Lundava
Mukavana lisänä tässä näyttelyssä valittiin myös ROP-juniori ja tämän "tittelin" Rudi sitten lunasti itselleen ja pääsi sen myötä pyörähtämään isossa kehässä, josta menestystä ei enää tullut. Arvokasta esiintymiskokemusta sitten senkin edestä. Huikea päivä kaikkinensa oli, eipä ole koskaan Suomessa kaikki omat mukana olleet koirat olleet PU ja PN-sijoilla! Kannatti siis lähteä vaikka kolmen tunnin ajomatka rankka olikin.

Kotona odotti tyytyväiset pennut ja niiden jo hieman tylsistynyt emä ;) Illalla käväistiin vielä hihnalenkillä kaikkien kanssa ja bongasin sitten itsestäni kävelemästä sen jälkeen kevään ensimmäisen punkin! Hyi ja yök!! Loppuun vielä pieni videopätkä penneleistä! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti