lauantai 26. joulukuuta 2015

Voittonollaa, tuplanollaa, triplanollaa ja vähän muutakin

Viikonloppuna ennen joulua katkaistiin tyttöjen kanssa reilun kuukauden mittainen kisatauko. Kiara kisasi ensin lauantaina Hyvinkäällä kolme rataa, joilla kaikilla tuomarina oli Kari Jalonen.

Päivä alkoi hyppärillä, joka oli melko simppeli, mutta parissa kohden oli ehdittävä selvästi koiran edelle jos mieli ehtiä ohjaamaan seuraavat esteet oikein päin. Kiara starttasi loppupäässä luokkaa ja ennen Kiaraa ei ollut yhtään nollaa radalla tehty. Tiesin ehtiväni ohjaamaan ongelmakohdat, sillä Kiara ei vielä kisoissa liiku parasta vauhtiaan ja lisäksi se irtoaa ja hakee esteitä todella hyvin. Arvelin ihan oikein ja vaikka lopussa pientä pelastelua olikin, niin nollalla tultiin maaliin. Lähdin sitten samantien jäähdyttelemään Kiaraa ja kun tulimme takaisin, oli tulokset jo selvillä ja Kiaran nolla oli radan ainoa, eli se siis voitti radan ja käynnisti lisäksi hyppyvaliokellon saamalla SERT-Hn!


Melkoisen huikea kisatauon päätös! :) Videota radasta ei ole, kuten ei muistakaan radoista, sillä oli yksin liikenteessä. Seuraavaksi siirryttiin sitten agiradalle, joka oli myös oikein kiva ja suoritettavissa oleva. Ja hyvin sujui sekin, sillä Kiara tekaisi siitäkin nollan, jolla sijoittui sijalle 2.! Näin ollen tehtiin tupla, jonka myötä SM-nollat on neidillä nyt kasassa! Karsintoihin jos mielimme, niin toinen tupla tarvitaan vielä :)

Viimeinenkin rata oli mukava, mutta Kiara juoksi heti alussa keinusta ohi ja sen jälkeen lähetin yhdelle hypylle niin voimalla, että Kiara ampui sitten vielä väärään putkeen :D


Koska radoista ei sitä videota ole, niin laitetaan korvaukseksi Kiaran menoa Jennan treeneistä, olkaapa hyvä :)


Seuraavana päivänä sunnattiin sitten molempien tyttöjen kanssa Vantaalle kisaamaan. Kiara aloitti ja kompensoi hieman lauantain menestystä laittelemalla triplahyllyn :D Radoilla oli hyvää tekemistä paljon, mutta jokaiselle sattui se ratkaiseva pieni virhe :)

Luna sen sijaan oli ihan liekeissä. Se laitteli hirmuista vauhtia kaikki radat. Sen kanssa oli vaan niin hienoa mennä! <3 Ja kyllä kelpasi myös tuloksia lukea, sillä neiti laitteli Triplanollan, sijoittuen vielä molemmilla agilityradoilla sijalle 3.!! Melkoisen huikea puudeli!! <3





Sitten pentu-uutisten pariin. Rossin jälkikasvu on kasvanut hyvin ja täyttävät tiistaina jo neljä viikkoa. Tässä vähän tuoreimpia kuvia nelikosta :)

poika

poika

tyttö

poika
Rudin ensimmäiset pentuset ovat jo lentäneet maailmalle uusiin koteihinsa. Kumpikin todettiin kaikinpuolin terveeksi sheltinaluksi terveysarkastuksessa :)


NiCaron Exotic Emperor "Levi"

NiCaron Elegant Lady "Enya"



Ja viime maanantaina Rudin morsian Lievestuoreella pyöräytti pentunsa maailmaan. Saldona trikkipoika, kaksi merlepoikaa ja trikkityttö.


Ja viime tiistaina taasen Rudin Jyväskylässä astuma morsian kävi ultrassa, jossa varmistui neitokaisen olevan tukevasti pieniin päin! Tornioon on siis odotettavissa seuraavat pikku-Rusakot tammikuussa!
Yhdistelmä koiranetissä: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI28960%2F14&RekNoE=FI53029%2F11&Sukupolvet=4

Ja sitten Vivan pentuset, jotka täyttivät 9kk viime lauantaina. Kovin on tasainen viisikko. Zlatan on suurin, korkeutta n.37,5cm ja Rocky pienin, korkeutta n.35cm. Muut kolme menevät sitten tuohon väliin kokonsa puolesta. Pienenä miinuksena porukalla on hammaspuutokset. Ditalla on ainoana kaikki hampaat, muilta puuttuu M-hampaita 2-4 kappaletta. Tämä ei kuitenkaan pentujen elämää tai harrastuksia tule millään lailla haittaamaan, joten tyytyväinen saa olla :) Ditakin meni ja aloitti juoksun 14.12, joten pikkuneitikin on nyt virallisesti aikuinen! Tässä vielä pönötyskuvat kotona olevasta kaksikosta :)

Zlatan

Dita
Tammikussa suunnataan sitten pariin otteeseen Viron puolelle lapsosten kanssa koittamaan josko niitä junnusertejä sieltä irtoaisi :)

Joulun alla juhlittiin myös synttäreitä, sillä Viva täytti 15.12 3 vuotta ja Rossi 22.12 4 vuotta. Onnea rakkaat mustilaiset! <3

Nyt jatkamme normiarkea kaikkine tapahtumineen ja samalla odotellaan kuumeisesti Vivan juoksua alkavaksi. Varmaankin se taas venyttää juoksuväliään kun sitä niin odotetaan :D No toivotaan josko ei, kun muut tytöt juoksevat nyt peräjälkeen tässä koko ajan :) Odotellessa nautitaan elämästä ja yhdessäolosta. Viime viikkoina sitä on taas tajunnut entistäkin paremmin miten tulee nauttia kaikista pienistäkin asioista ja pitää lähellään ne ihmiset ja asiat jotka tekevät onnelliseksi. Elämä on kovin lyhyt ja on turha jäädä murehtimaan asioita joille ei mitään voi. Joten enää en aio sitä tehdä. Missään asiassa. Meillä on vain yksi elämä, josta meidän itse on tehtävä paras juuri meille :)

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!

Kaikille tasapuolisesti oikein Ihanaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! <3


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Messari 2015

Viikonloppu kului messarin näyttelyissä. Olin ilmoittanut molemmille päiville Zlatanin, Ditan, Rudin, Vivan ja Lunan. Lauantaina tuomarina oli Portugalilainen Pedro Sanches Delerue, joka teki Lunasta Intin heinäkuussa. Pentujen tuomariksi oli vaihtunut Hollantilainen Maria Ebels-Heikens.

Rudi aloitti kehässä heti klo 9, sillä junnut oli siirretty toisella tuomarille. Rudi esiintyikin hienosti saaden ERIn ja sijoittui kilpailuluokassa hienosti kolmanneksi. SAta ei herunut, mikä ei yllättänyt jenkkityypin suosijatuomarilta. Rudi on kyllä vahva, muttei se ole yhtään jenkin näköinen. :)

Sitten kipaistiin pentujen kanssa yläkertaan. Tämä tuomari oli kuolettavan hidas ja olikin reilusti myöhässä aikataulusta jo klo 10... Pitkän odottelun jälkeen viimein päästiin kehään Zlatanin kanssa ja pohdinnan ja pähkäilyn jälkeen Zlatan lopulta voitti luokkansa saaden ainoana KPn. PU-kisass sitten nuorempi uros veti pidemmän korren. Dita oli kuten ennalta osasin arvata, täysin ahdistunut, eikä esiintyminen mennyt kovinkaan hyvin. Olinkin ilmoittanut sen tuonne vain kasvattajaluokan takia, joka jäi minusta riippumattomista syistä esittämättä molempina päivinä. Dita oli lopulta luokassaan kolmas, eli viimeinen ja päätin heti ettei se mene sunnuntaina kehään ollenkaan.

Sitten olikin tyttöjen vuoro. Viva nyt Lunan kanssa ensimmäistä kertaa valioluokassa. Ihana Maria tuli esitysavuksi ja vei Lunan kehään silloin kuin oltiin siellä yhtäaikaa. Yksilöarvosteluun vein molemmat tytöt itse. Molemmat saivat ERIn, mutta kumpikaan ei yllätys yllätys, ollut tuomarin makuun. Mutta enemmän kuin tyytyväinen olin tyttöjen ja muidenkin omien koirien suorituksiin :)

(C) Tiina Karjalainen

Sunnuntaina jälleen Rudi kehässä omista ensimmäisenä. Ja nytkin se esiintyi huikean hyvin. Tuomari oli todellla todella tiukka ja kun Rudille heilahti punainen lappu, olin enemmän kuin onnellinen. ERIn saaneita Rudin luokassa oli Rudin lisäksi vain yksi ja lopulta Rudi oli näistä tuomarin mielestä parempi ja se voitti luokan saaden myös SAn! Aivan huikeaa!

(C) Tiina Karjalainen
Sitten olikin päällekäisyyksiä omien koirien esittämisessä. En ollut ottanut lainkaan huomioon Rudin mahdollista PU-kehään pääsyä :D Ja halusin esittää Zlatanin itse, joten luotin Rudin esittämisen Elinan osaaviin käsiin. En uskonut Rudin enää sijoittuvan ja siinä olinkin oikeassa, mutta se oli ollut hienosti kuitenkin epävirallisesti PU5, joten upeasti poju pärjäsi! Ja vain 7 urosta yhteensä oli tuomarin mielestä SAn arvoisia. Zlatan pyörähti sitten pentukehässä veljiensä kanssa ja tuomarina olleen Marianne Holmin mielestä siinä ei ollut oikeastaan mitään hyvää, joten molemmat veljet menivät sen edelle. Zlatan oli siis luokassaan kolmas eikä saanut KPtä. Ditaa en esittänyt.

Sitten olikin pitkähkö odotus ennen kuin oli Vivan ja Lunan vuoro. Tuomari oli siis aivan mielettömän tiukka ja oli jakanut jopa Hta valiouroksille, samoin monille muille hyville koirille, joten jännitti melkoisesti. Maria tuli jälleen esitysavuksi ja esitti Lunan alkukehässä. Lopulta se oli sitten ainoa kohta jossa apua tarvitsin, sillä Viva sai ilahduttavasti ERIn, mutta Lunalle EH. Lunaa rokotettiin liikkeistä, mikä oli mielenkiintoista, sillä ne ovat olleet aina sen vahvuus, mutta näin tällä kertaa. Viva ei sijoittunut myöskään enää kilpailuluokassa. Tyttöjen kuvat alla on ottanut Satu Tuominen




Nyt onkin sitten tämä näyttelyvuosi paketissa. Ja millainen vuosi se olikaan. Rudista Baltian juniorivalio ja Suomesta neljä SERTiä, Rossista Suomen ja Baltian valio, Vivasta Suomen ja Viron valio ja Lunasta Baltian valio ja C.I.B!! Saapa nähdä mitä ensi vuosi tuokaan tullessaan :)

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Rossista toistamiseen isä!

Eilen aamupäivällä Lumian vedet viimein menivät ja pian siitä alkoivat pennut putkahdella maailmaan. Kaikki sujui kuin oppikirjasta ja nelikko syntyi täysin ongelmitta maailmaan noin kolmessa tunnissa. Lopullinen saldo oli trikkityttö, kaksi trikkipoikaa ja merlepoika!


Kaikilla neljällä on äitinsä upea valkoinen kaulus ja muutenkin upeat värit. Kasvu on myös lähtenyt hyvin käyntiin, sillä kaikki pennut ovat nostaneet jo painoaan selvästi. Lumia on myös kuulemani mukaan upea äiti ja hoitaa pienokaisiaan täydellisellä antaumuksella! Kovin olen myös ylpeä itsekin näistä pienokaisista ja Rossi onkin saanut paljon rapsutuksia ja lisähuomiota :)

Tänään myös ilmestyivät Vivan valionarvot näkyviin koiranettiin, joten viikonloppuna se pääsee esiintymään ensimmäistä kertaa valioluokassa! Huikean nopeaa toimintaa sekä Viron, että Suomen kennelliitolta! :)

maanantai 30. marraskuuta 2015

Kiitos Narva, vol. jotakin :P

Viikonloppuna käväistiin Narvassa näyttelyssä. Ja lopulta sunnuntaina Viva teki sen mitä niin kovasti toivoin, sillä neiti oli ROP ja sai luonnollisesti SERTin, joka valioi sen Viroon ja samalla myös Suomeen!! Kuinka huikeaa!! :)

EE JMVA Tricky Blue´s First Miss Tress on nyt myös FI & EE MVA!! <3
Nyt toivotaan että saisin vielä tämän viikon aikana nuo valionarvot vahvistettua niin saisin Vivan siirrettyä messarissa valioluokkaan.

Tänään sain myös viestin että Lumian, Rossin morsiamen, lämmöt laskivat viimein pari tuntia sitten ja ensi yönä saadaan toivottavasti pienokaiset maailmaan. Röntgenissä pentuja näkyi hienot neljä kappaletta, joten nyt toivotaan että nelikko syntyy ongelmitta :)

tiistai 24. marraskuuta 2015

Jyväskylä KV 2015

Viime viikonloppuna suunnattiin Annin ja kuuden koiran voimin Jyväskylän näyttelyihin. Lähdimme matkaan jo perjantaina ja suuntasimme ensimmäiseksi Pieksämäelle atsastamaan Rudin neliviikkoiset pennut. Siellä meitä vastassa oli melkoisen ihanat pallerot, erityisesti merlepoika oli kyllä isän omistajan mieleen kovin. Lisäilen kuvat pennuista kunhan Annilta ne saan :)

Sieltä ajeltiin sitten Sarin luokse Lievestuoreelle, jossa saimme vatsat täyteen ruokaa ja juoruttuamme aikamme ja hipelöityämme Fiian (Rudin seuraavien pentujen emä, joka ultrattiin viime viikolla tiineeksi) mahaa kidnappasimme Johannan kyytiin ja ajelimme Kangasniemeen yöksi. Yöunet jäivät melkoisen lyhyeksi, sillä juttua taas riitti ;)

Lauantaina lähdimme sitten todellla aikaisin aamusta ajelemaan näyttelypaikalle. Pääsimme perille pian ovien avauduttua ja saimme varattua mainion paikan kehän reunalta. Shelttikehä oli sama molempina päivinä ja ihanasti ihan hallin laidassa joten säästyimme tungokselta melkoisen tehokkaasti. :) Lauantaina kehässä olivat vain Viva ja Luna, joten kauan ehti katsella arvostelua ennen omaa vuoroa. Tosin kävin esittämässä junnu-uroksen ja junnunartun siinä odotellessa. Viva esiintyi sitten jättimäisen avoimen luokan viimeisenä. Jostain syystä se jännitti kehän toista päätyä kovin ja en meinannut saada sitä millään rentoutumaan kun se pälyili taakseen. Tuomarikin kävi sitä vielä maassa kopeloimassa nähdäkseen väistääkö se ihmistä, mitä se tokikaan ei tehnyt, mutta tämän tuomarin linja oli se, että mikäli väistää, niin tyydyttävällä lensi ulos kehästä. Viva ei siis väistänyt, mutta silti olin varma että tuo käytös tulee arvosteluun vaikuttamaan ja yllätys oli todella iloinen, kun Vivalle punainen lappu ERIn merkiksi heilahti! Kilpailuluokassa sijoitusta ei enää tullut.

Vus pöydällä :)
Kuva: Varpu Halonen
Luna taas esiintyi järisyttävän hienosti. Kateus toimii näemmä tässäkin lajissa ;) ERIn sai Lunakin ja ilahduttavasti kuudesta valiosta Luna sijoittui neljänneksi ja sai vielä SAn! PN-kehässä sijoitusta ei luonnolisestikaan tullut. Mainio päivä näyttelyssä kaikkinensa.

Näyttelystä suunnattiin sitten ihastelemaan lähes kolmiviikkoisia trikkivaaveleita ja saatiin kyllä myös mahantäytettä emännän toimesta. Kiitos Jasmine!! :) Illalla mökille päästyämme unta ei tarvinnut juuri metsästää.

Sunnuntaiaamuna herätys oli jälleen aikainen ja pakkasimme kimpsut ja kampsut kasaan ja suuntasimme jälleen näyttelypaikalle. Olimme rohkeasti jättäneet häkit näyttelypaikalle paikkoja varaamaan ja siellähän ne meitä aamulla odottivat :)

Sunnuntaina myös Rudi ja Zlatan pääsivät kehään. Rudi kehässä omista ensimmäisenä, sillä pennut oli siirretty toiselle tuomarille. Junnuluokkaa katsoessani rupesi suorastaan hirvittämään, sillä sininen lappu viuhui hyvin tiuhaan ja vain kaksi junnu-urosta sai ERIn. Ei auttanut kuin painella kädet jännityksestä täristen Rudin kanssa kehään. Rudi esiintyi luokan loppupäässä ja heti pöydällä arvostelua kuunnellessani jännitys alkoi helpottaa. Ja kun liikkeet sujuivat todella hyvin hännän pysyessä kauniisti alhaalla, heilahti punainen lappu Rudille. Kilpailuluokassa oli sitten hieman jo tunkua useamman koiran saatua ERIn. Tuomari juoksutti kaikki kerran ympäri ja sitten siirsi Rudin ensimmäiseksi!! Ja siellä poju pysyi loppuun asti ja sai vielä SAn!! Vau!! PU-kehässä Rudi jäi sitten ilman sijaa ollen epävirallisesti PU-6 :)

Sitten olikin Zlatanin vuoro naapurikehässä. Poju oli aivan intopiukkana ja laitteli menemään iloisesti. Ei sitä hetkauttanut mikään eikä tuomarin kopelointi ahdistanut sitä yhtään, vaikka kyseessä ensimmäistä kertaa miestuomari. Urospentuja oli neljä ja Zlatan veti pisimmän korren voittaen luokan ja saaden ainoana KPn! Lopulta poju oli vielä ROP-pentu ja sai tuomarilta vielä sanalliset kehut upeudestaan :)

Sitten olikin Vivan vuoro esiintyä jälleen avoimen luokan viimeisenä. Ja nyt esiintyminen sujui huomattavasti rennommin ja neiti ei turhia pelännyt :) ERI napsahti ja hauskasti kilpailuluokassa tuomari otti jatkoon viisi koiraa. Vivan ja neljä merleä! :D Lopulta pitkän pähkäilyn ja juoksuttelun jälkeen Viva oli upeasti AVK3 ja sai vielä SAn! Melkoisen huikea saavutus!

Luna esiintyi jälleen hyvin ja sai ERIn, mutta tällä kertaa luokkasijoitusta ei enää tullut. Viva ei myöskään sijoittunut enää PN-kehässä, mutta kyllä olin enemmän kuin tyytyväinen päivän saldoon :)

Näyttelyn jälkeen ohjelmassa oli sitten hieman odottamatonta ohjelmaa, kun päädyttiin astutuspuuhiin. Rudia kysyttiin yllättäen olemattomalla varoitusajalla jalostukseen ja käytyämme huoltoaseman pihalla tutustuttamassa pariskunnan ja katsomassa miten toisiinsa suhtautuvat, ajoimme sitten vielä Kangasniemen majapaikkaamme astuttamaan. Kuten arvasin, siinä ei kauaa nokka tuhissut ja noin viiden minuutin yrittämisen jälkeen pariskunta oli tukevasti nalkissa. Nyt odotellaan saadaanko joululahjaksi tieto tammikuussa tulevista pennuista. Tätä kovasti toivotaan! :)

Huomenna selviää myös todellinen pentumäärä Lumian mahassa kun röntgenissä käyvät tilanteen katsastamassa. Tuskin maltan odottaa! :D Kauaa ei ehdi myöskään toipua tästä reissusta, sillä jo perjantaina suuntaamme seuraavalle, kun Emmiinan kanssa suuntaamme Viron puolelle näyttelyyn. Omista koirista mukana on vain Viva, mutta saan pari lainalasta myös matkaan. Nyt vain kaikki peukut pystyyn että saataisiin Vivalle se yksi serti, jolla rouva valioituisi. Tammikuussa kun tuo tuskin on enää turkissa, sillä tänään huomasin kankuista lähtevän jo tukoittain karvaa... Varjellaan niitä nyt vielä reilu viikko, että olisi messarissa edustuskelpoinen.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Parhaat palat

Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut taas paljon. Tässäpä lyhy katsaus:

18.10 Kirkkonummen kisoista Lunalle jälleen nollavoitto hienolla radalla!



24.10 Rudille syntyi kolme pentua, joista yksi kuoli ensimmäisenä yönä. Kaksi muuta, trikkityttö ja merlepoika kuitenkin selvisivät hienosti ja ovat nyt 2 viikkoa vanhoja.

NiCaro´n Elegant Lady
Kuva: Nina Vasara

NiCaro´n Exotic Emperor
Kuva: Nina Vasara
Ninan kotisivuita voi lukea voi lukea pentujen emästä enemmän ja sieltä löytyy myös yhteystiedot jos pennut muuten kiinnostavat :)

24.10 Kiara käynnisti valiokellon saamalla Kotkasta ensimmäisen SERT-An!


25.10 Suunnattin pentujen kanssa Lahden pentunäyttelyyn, jossa lopulta Zlatan oli ROP-pentu ja Dita PN2. Myös muut pentueen pojat olivat paikalla ja niistä Zico PEK2 KP, Väinö PEK3 ja Rocky PEK4. Kasvattajaryhmä oli myös ROP :)

<3!!!
Kuva: Anni Hautala


Jäätiin myö isohin kehiin, joista Zlatanille ei sijoitusta, mutta Kasvattajaryhmämme oli lopulta aivan huikaisevan häkellyttävästi BIS1-Kasvattaja!!!




27.10 Sain uuden menopelin johon koirat mahtuvat entistä paremmin! :)


28.10 Rossin morsian kävi ultrassa ja varmisti vahvat epäilyt todeksi, sillä narttu ultrattiin tukevasti tiineeksi, ainakin kuusi pentua näkyi!! <3


Morsian on siis ihana Lumia, josta voi lukea lisää kotisivuilta osoitteesta: http://kennelreadysetgo.blogspot.fi :)

Muuten ollaan treenattu, kisattu ja vain nautittu elämästä yleensä :) Viikonloppuna oli myös toinen FitDog-leiri, jossa sekä Kiara että Luna pääsivät hommiin. Lauantaina hommata alkoivat Lunan kanssa Annan treenissä jossa ei suurempia ihmeelisyyksiä ollut. Kiara taas pääsi Juhan treeneihin joissa teemana oli ohjaajafokus ja estefokus. Arvelin aluksi ettei ihan ole meidän juttu, mutta vielä mitä. Kiara laitteli upeasti menemään ja irtoamisessa ei mitään ongelmia. Tuossa estefokus treenissä meni rajat maassa joita ei saanut ylittää vaan koira piti saada ohjattua oikeille esteille viivojen takaa. Miedän tapauksessa siis kepeille ja päädyssä olevaan mutkaputkeen :)



Sunnuntaina Kiara pääsi Jan-Egil Eiden treeniin ja laitteli ensimmäiset 17 estettä nollana, mutta sitten alkoi ilmetä ongelmia kun ei tuo esteorientoitunut pieni sheltti voinut ymmärtää että esteitä kuuluu joskus ohittaa :D Luna taas pääsi Jounin treeniin jossa se esitteli taas varmaa osaamistaan. Nollana olisi ratakin mennyt jos ohjaajan jalkoja ei olisi ohjelmoitu jaksamaan tasan tuota 22 estettä :D


Huisi leiri taas takana ja kiito Jerryn fysiikkatreenien ei tarvitse taas kuvitella kivutonta askelta ottavansa pariin päivään! Seuraava leiri on jo kuukauden päästä ja sitä odotetaan jo innolla! Kuin myös niin monia muita asioita! Päätin myös että Viva tullaan astuttamaan seuraavaan juoksuun uudemman kerran. Toiveissa siis kesäpentuja, sillä juoksun pitäisi alkaa maaliskuun lopulla! :)