tiistai 25. helmikuuta 2014

Mitä meille kuuluu?

Reilu viikko sitten kisatiin Lunan kanssa Janakkalassa kolmen radan verran. Ero Lunan tekemisessä edellisiin kisoihin verrattuna oli huima. Neiti laitteli hirveää kyytiä ja kartturi oli puolet radoista myöhässä. Ihanaa!! Yksi nollakin onnistuttiin tekemään ja vauhtikin riitti sijaan 4.


Hyppyradalla tuli harmittava hylly, kun Luna kompastui loppuradasta muurin jälkeen ja näin ollen linja seuraavalle muuttui niin paljon, että hyppäsi sen sitten väärin päin. Toiselta agiradalta tuli vitonen, kun Luna ei jostain syystä löytänyt putken suuta. Ja tämä ei kerrankin mennyt ohjaajan piikkiin, koska Jennakin sanoi radan jälkeen ettei tiedä miksi Luna ei sitä putkea löytänyt, sillä ohjasin hyvin. Nämä eivät kuitenkaan harmittaneet ollenkaan, sillä ihaninta oli, että Luna oli taas oma itsensä.

Kisojen jälkeisenä päivänä Luna pääsi sitten ensimmäistä kertaa eläessään fyssarille. Suunnattiin Remediumiin Espooseen ja siellä meidät vastaanotti eläinfysioterapeutti Noora Heino. Sen pidempiä analysoimatta, laitan tähän potilaskertomuksen:


Luna tullut fysioterapeutin tsekkaukseen, käynyt hierojalla säännöllisesti. Agikoira, näyttelyissä käy myös. Perusterve. Liikkeet puhtaat, etujalat kiertyvät aavistuksen sisäänpäin ja takajalat ulospäin. Liikkeellelähdöt ok. Sivutaivutuksissa haluttomampi taipumaan vasemmalle. Vartalonhallinta hyvä. Tunnustellessa vartaloa tuntuu oik. takareisi vasempaa isommalta ja vasemmalta puolelta kyljestä muutamia aristuskohtia. Nivelet ok raajoissa. Oik. puolella lievää lihaskireyttä lanneosassa, rinnassa ja etureidessä, vasemmalla taas rintarangan alueella, lanneosassa ja etureidessä. Selän nikamien joustot käyty mobilisoiden läpi, rinta-lannerangan ylimenoaluetta aristaa lievästi, hoidettu tätä aluetta erityisesti. Nyt muutama päivä rauhallista menoa, ei riehumista. 

Mitään suurta ei siis löytynyt, eikä fyssarilla tarvitse käydä useammin kuin vasta puolen vuoden päästä. Täältäkin tuli siis kehuja Lunan hyvästä ja agilityyn sopivasta rakenteesta. Hierojakäyntejä jatketaan normaalisti ja jumpataan takapäätä vielä voimakkaammaksi. Lisäksi tehdään sivutaivutuksia kuten tähänkin asti on tehty.

"Äiti mulla on tylsää"

Tämän jälkeen on siis taukoiltu agilitystä Lunan kanssa. Viva kävi eilen Jennan treeneissä ja pikkumusta alkaa tosissaan syttyä lajiin. Kyllä siitä vaan hieno tulee!



Muutoin ei ihmeitä olekaan tapahtunut. Ollaan lenkkeilty ja oltu vaan. Luna alkaa pikkuhiljaa olemaan taas oma raivostuttava seinille hyppivä energiapakkaus ja eilen illalla leikkivät pitkästä aikaa Vivan kanssa niin, että töminä vaan kuului kun painelivat pitkin huushollia :D

Molemmat pikkutytöt kasvattavat myös turkkia hyvää kyytiä, joten eiköhän sitäkin löydy taas kun parin kuukauden päästä alkaa taas näyttelykausi. Luna on nyt ilmoitettu Huhtikuiseen Tallinan Voittaja - näyttelyyn. Muita en sinne viitsinyt mukaan raahata. Nala olisi kyllä upeassa turkissa, mutta siinä onkin sitten nuo muut puutteet ;) Heinäkuussa Pärnussa se saa kyllä mennä kertaalleen ainakin kehässä pyörähtämään :)

Kylä, se surffaa nykyään jo netissäkin! :D
Rossista on lähes mahdoton saada edustavaa kuvaa… :D
Tänään lenkkeillään vielä hyvässä seurassa ja siten suuntaankin näillä näkymin Tampereelle yökylään ja kätilöavuksi kun Heidin Ava luultavasti synnyttää ensi yönä. Jännää siis tiedossa :)

Viimein saatiin myös koirien palkinnot hieman paremmin järjesteltyä :)


torstai 13. helmikuuta 2014

Sinetöintiä

Lunalle saapui tällä viikolla postia Virosta ja Suomesta :)





Koira.netissäkin näkyy jo valionarvot, joten jatkossa Luna esiintyy näyttelyissä valioluokassa. En oikein vieläkään käsitä asiaa :)

Viime sunnuntaina kisattiin Ojangossa kolme starttia. Tällä kertaa hyllytettiin iloisesti kaikki radat.

Tuomarina toimi Johanna Nyberg. Rimat tapissa joka radalla ja ensimmäisellä radalla Lunasta huomasi selvästi, ettei ole hetkeen noin korkeita hypellyt. Ekalla radalla tuli kolme kieltoa hypyillä, joten siitä hyl. Kaksi kertaa ei tullut niistoon ja yhdelle hypylle lähetin huonosti. Radan positiivisin asia oli A, joka oli aivan järjettömän hieno samoin loppusuora, jossa kerrankin eteni kyselemättä :)


Toinen rata olikin sitten jo parempaa menoa. Oikeastaan jopa todella hyvää. Keinu paras kisakeinu pitkään aikaan ja puomi upea! Sitten olin ennen viimeistä putkea valssissa aavistuksen myöhässä ja Luna luikahti väärään päähän. Kellotin radan videolta ja etenemä olisi ollut reilusti yli 4m/s, joten hyvää kyytiä mentiin :)


Viimeinen rata oli sitten tosi hauska hyppäri. Se hyllytettiin nelosesteellä kun en vaan lähettänyt koiraa hypylle. En jäänyt korjaamaan, joten siitä siis hyl. Muutoin ok menoa ja poispäinkäännös kepeille sujui ongelmitta vaikka epäilin sitä tutustuessa.


Kaikkiaan meno ei ollut huonoa lainkaan, mutta vähän tuntui siltä, että Lunalta puuttui se viimeinen terä ja raivo. Ei kuulemma näkynyt ulospäin, mutta itselle jäi kyllä sellainen olo ettei mennyt ihan täysiä. Muutenkin Luna on vaikuttanut hieman vaisulta. Päätinkin jättää sen nyt totaalitauolle agista. Maaliskuun alkupuolelle asti. Janakkalan kisat juostaan vielä sunnuntaina, mutta sitten taukoillaan.

Nyt kun olen asiaa miettinyt tarkemmin niin luulen Lunan käytöksen johtuvan siitä, että niillä on Vivan kanssa menossa pienoinen valtataistelu. Sen jälkeen kun Viva oppi hyppäämään sohvalle, on Luna ollut selvästi hämillään tilanteesta ja ärhentelee Vivalle eritavalla. Eiköhän sekin helpota kun Luna huomaa, ettei Viva sen paikkaa vie ;)

Ensi viikolla Luna pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa fyssarille. Taitaa olla jo korkea aika ;) Toki se ei koskaan ole ollut juurikaan jumissa hierottaessa, joten en usko mitään erityistä löytyvän, mutta hyvä varmistaa asia :) Loppuviikolla jännitetään myös tuleeko uunista sopivia pullia! ;D

lauantai 8. helmikuuta 2014

Jennan treenit 7.2.2014

Eilen suunnattiin tyttöjen kanssa Jennan yksärille. Jenna oli väsännyt seuraavanaisen radan.



Lunan kanssa aloitettiin ja pätkissä tehtiin aluksi. Ensin 1-5. Etukäteen sanoin, ettei kepeiltä vippaaminen putkeen tuottaisi mitään ongelmia, eikä tuottanutkaan. Paitsi jos tein sen liian aikaisin niin Luna lopetti kepit siihen paikkaan ;) Kakkosen jälkeen siis persjättö ja kolmoselle niisto. Niisto parani koko ajan kun tein sen rohkeammin ja luottaen.

Sitten 4-12. Kutoselle tuli aika hoppu, mutta ehdin aika hyvin ja kun luotin siihen, että voin keilata Lunan takaakiertoon varsin kaukaa. Muurille irtosi tosi hyvin. A oli joka kerta täydellinen, vaikka käännyttiinkin todella tiukasti. 10 mentiin alkuun niin, että tein valssin 9 jälkeen, lähetys kympille ja persjättö 11 jälkeen. Lopuksi tehtiin myös niin, että vaan törkkäsin ysin takaakiertoon ja valssi kympille. Siinä jos en tehnyt sitä hyvin, niin Luna ampui putkeen :D

12-21. Keinu oli treenien ajan melko hyvä. Muutama oikein tosi hyvä toisto ja sitten vähän huonompia. Paranee kuitenkin koko ajan. 16 takaakierto-päällejuoksu ja 17:sta saksalainen. Sitten olikin kiire, sillä 19 jälkeen piti tehdä persjättö. Muutaman kerran onnistui kun kaikki loksahti kohdilleen. Kertaalleen Luna haki saksalaisesta kepit, kun en katsonut koiraa vaan yritin vaan ehtiä persjättöön :D Liian monta liikkuvaa osaa ;) Pari kertaa tein myös viskileikkauksen 20:lle kun en vaan ehtinyt. Hyvin Luna senkin teki :)

Lopuksi tehtiin koko rata ja nollana päästiin läpi :) Luna jaksoi koko treenin hyvin ja kesti toistoja hienosti. Vauhtia oli myös oikein hyvin. Välissä vahvistettiin myös käteen tuloa niin, että olin vastaanottamassa pakkovalssiin kutosen takana. Sama kuvio kuin viime sunnuntaina siis. Lunahan hidastaa voimakkaasti heti, jos olen paikoillani ja kumartuneena sitä kohti. Hetsaamalla saatiin tässä myös aivan huippu toistoja :) Tätä siis vahvistetaan paljon jatkossa.

Viva pääsi myös hommiin ja sen kanssa tehtiin lähinnä keppejä. Parin toiston jälkeen etupalkka kehiin ja ohjureita poistamaan. Lopulta päästiin tilanteeseen, että vain lopussa oli kaksi ohjuria! Vau! Aika pätevää ettenkö sanoisi :) Välissä luukutettiin vähän hyppyjä ja sitten tehtiin myös A:ta. Kuten aina uudella A-esteellä, tuli Viva ensin ohi, mutta seuraavalla yrityksellä onnistui. Myös Vivan A oli oikein hyvä. Hieno pikkumusta! Ensi viikolla on seuraava Jennan yksäri. Tuskin maltan taas odottaa! Sitä ennen kisataan Lunan kanssa huomenna kolme starttia Ojangossa. Ja tänään ohjelmassa onkin Valiokakkua ja -skumppaa hyvässä seurassa :)

tiistai 4. helmikuuta 2014

Agilityä, vaihteeksi

Viikonloppu kului vaihteen vuoksi agilityn parissa. Lauantaina kisattiin Ojangossa kolme rataa. Tuomarina toimi Ritva Herrala. Varsin helponoloiset olivat radat.

Ensimmäisenä ohjelmassa agirata. Meno oli muuten kohtuu hyvää, mutta puomin jälkeen tekemäni sylkkäri epäonnistui ja Luna hyppäsi hypyn kahteen kertaan. Tästä siis hylly. Muutoin ei ongelmia.


Toinen rata olikin sitten hyppäri. Siinä ainoat meille kinkkiset kohdat olivat ennen keppejä ja renkaan jälkeen tehtävät niistot. Ne kun eivät kuulu meidän vahvuuksiin. Jotain kävi lähdössä, sillä kakkoshypylle Luna arpoi oudosti ja neloseen sitten kosketti ihan huolella ja kaarratti hirveästi kun tästä hieman otti itseensä. Niistot onnistui. Tai siis koira ei lukenut niitä backlapina. Treenilistalle nämä siis edelleen. Nollana päästiin maliin, mutta meno oli aika vaisua Lunan viimeaikaiseen menoon verrattuna ja aika riitti pitkästä aikaa huonoimpaan sijoitukseen 15. Nollia tuli kyllä paljon.


Viimeinen rata oli taas agirata. Kakkoselle tehtiin törkeän hieno valssi! Ei mikään pikkujuttu meille. Keinu järjettömän hidas. Vähän keinun jälkeen ajauduin yhdellä hypyllä ihan liian lähelle ja valssi meni ihan plörinäksi. Kepit haki hienosti ja ehdin suunnittelemaani persjättöön. Puomi oli ihan ok. Ei siis mitenkään hyvä, muttei juossut törkeästi läpi vaan tuli vapautuksesta. Loppu ongelmitta ja nollana maaliin. Hieman hyppäriltä petrattiin ja nyt sijoitus 10.



Kaikkiaan suoritusvarmuus on nyt löytynyt, mutta paljon on muuten parannettavaa. Tietyissä kohdissa annetaan vielä aivan liikaa tasoitusta muille. Mutta treenillä saadaan sekin homma paremmalle mallille :)

Ja treenamaan päästiinkin heti sunnuntaina kun suunnattiin Jennan koulutukseen. Meno erosi kisoista melkoisesti. Luna oli aivan liekeissä ja meni todella kovaa. Jenna totesi, että ohjaamiseni on parantunut mielettömästi ja siitä on etenkin nähtävissä siitä aiemmin puuttunut vapautuneisuus ja luotto koiraan. En enää pyri pikkusievään tekemiseen vaan annan kaikkeni. Ja reilumpaahan se koirallekin on, kun sekin antaa kaikkensa joka kerta.



Vielä kun saadaan tämä meno siirrettyä kisoihinkin niin hyvä tulee :) Ehkä heti ensi sunnuntaina ;) Sitä ennen päästään kuitenkin perjantaina vielä Jennan yksärille. Ihana saada Vivakin mukaan ja päästä kunnolla vaihtamaan kuulumisia :)

torstai 30. tammikuuta 2014

Virallista

Vivan EE JMVA diplomi saapui tiistaina ja tänään tuli myös titteli koiranettiin näkyviin :)


tiistai 28. tammikuuta 2014

Unelmasta totta - Narva 24-26.1.2014

Perjantaina aamupäivästä sunnattiin auton nokka kohti Katajanokan terminaalia. Kohteena Viron Narva ja koirista mukana olivat Rossi ja Luna, Vivan ja Nalan jädessä hoitoon. Viva oli ilmoitettu kyllä alunperin mukaan, mutta sen valioiduttua Tartossa, päätimme jättää neidin kotiin kasvattelemaan turkkia ;) Eipä sillä olisi tuolta ollut mitään saatavaakaan.

Laivamatka sujui totutusti koirien osalta oikein hyvin ja nopeasti. Perillä Tallinnassa suuntasimme kauppaan hakemaan evästä mukaan, jonka jälkeen pääsimme lähtemään pitkähkölle ajomatkalle Narvaan. Tai ihan sinne asti emme ajaneet, sillä olimme varanneet hotellin pienestä Sillamäe-nimisestä kaupungista, joka sijaitsi n.25kn päässä Narvasta.

Pääsimme ongelmitta perille ja hotelli vaikutti ihan mukavalta. Sopivasti vieressä oli pieni puisto, jossa oli helppo ulkoiluttaa koirat. Lunahan täytyy päästää vapaaksi, koska muutoin ei neiti voi tarpeitaan tehdä :D Hetken tavaroita järjesteltyämme suuntasimme syömään hotellin yhteydessä olevaan ravintolaan, jonka ruoka oli ihan kelvollista.

Ruokailun jälkeen olikin sitten ohjelmassa koirien pesu ja sitten vain ajan tappamista ennen nukkumaan menoa. Yö sujui koirilta hyvin. Itse heräilimme ajoittain hotellista kuuluviin epämääräisiin ääniin. Jossain vaiheessa laitoin sitten korvatulpat korviin ja niiden avulla loppuyö menikin ongelmitta.

Aamulla oli tarkoitus mennä aamiaiselle, mutta käytyämme katsastamassa sen tarjonnan, päädyimme vain nappaamaan leikkeleitä pussiin koiria varten ja suuntasimme koirien pissatuksen jälkeen kohti itse Narvaa ja näyttelypaikkaa.

Päästyämme Narvaan, totesimme, että oli oikein hyvä päätös ottaa hotelli vähän kauempaa. Kaupunki ei nimittäin ollut kovinkaan houkutteleva etenkään koirien kanssa matkustaessa. Näyttelypaikkana toimi urheiluhalli, jossa kaikui iloisesti ja harva järjestäjistä osasi englantia. Venäjää olisi pitänyt osata. Selvittiin kuitenkin kehän laidalle, jossa heti löydettiin muut suomalaiset sheltti-ihmiset.

Näyttelyyn oli ilmoitettu lauantaille 14 shelttiä. Niistä kolme oli poissa. Lauantaina sheltit arvosteli Slovenialainen Blaz Kavcic. Mukava, joskin tuikeanoloinen herra. Rossi oli kehässä ensin ja pääsi heti mittatikun alle. Tai no, ei se ihan tikku ollut, vaan tuomari kaivoi esiin tavallisen rulla mitan ja sillä sitten "mittasi". Tiedä sitten mitä sai lukemaksi, mutta arvostelussa luki "very big" :D Tuloksena Rossille ERI1 ja SA. PU-kehässä Rossi tuli kolmanneksi. Serti meni valiourokselle.

Melkein heti olikin jo Lunan vuoro. Ennen Lunaa oli arvosteltu kaksi junnua ja yksi nuori narttu. Lunan kanssa avoimessa oli kaksi muuta narttua, joista Luna avosteltiin toisena. Ensimmäinen sai EH:n. Luna esiintyi tuttuun tapaansa hyvin. Pöydällä sain sitten noottia tuomarilta, kun yritin antaa namia. Totesi hyvin tiukasti: Namit pois, häiritsee. No eipä Lunan kanssa niiden käyttö olekaan välttämätöntä. Lopuksi sanoi sitten jo hymyillen jotain, mistä en saanut selvää. Ilmeisesti selitti miksi ei halua namia pöydällä annettavan. Luna sai ERIn ja niin sai myös viimeisenä arvosteltu narttu. Sitten juostiin kierros ympäri ja jännitys oli kyllä suuri. Lunaa vastassa oli nimittäin sama narttu, joka oli kehässä myös Tartossa paria viikkoa aiemmin ja siellä Luna oli aina jäänyt tämän taakse. No eipä jäänyt tänään, vaan Luna voitti ja sai SAn, toinen narttu ei saanut. Siinä vaiheessa pompin jo tasajalkaa, sillä tiesin SERTin tulevan meille, koska nuori narttu oli jo saanut arvostelun kehästä lähtiessää, joten se ei ollut SAta saanut.

Sitten menikin pasmat itsellä ihan sekaisin, sillä kaikessa hälinässä minulta oli mennyt ihan kokonaan ohi, ettei nartuista kukaan muu ollut saanut SAta, joten Luna oli automaattisesti PN1. Ihmettelin vaan suuresti kun olin menossa PN-kehään ja siellä ei ollutkaan kuin Luna ja valiouros :D ROP-kehäähän siinä juostiin ja vielä aivan väärinpäin, sillä Luna meni edellä eikä uros :D Lopputulos oli, että Luna oli VSP. Huh mikä päivä! Hälinässä unohdettiin myös kuva ottaa, mutta saatiin se myöhemmin tauolla otettua kun käytiin sitä tuomarilta pyytämässä :)




Omilla koirilla ei ollut asiaan loppukehiin, mutta jäätiin kuitenkin ne katsomaan ja kannustamaan. Pääsin kuitenkin pyörähtämään parissakin kehässä belginartun kanssa. Hauska kokemus esittää aivan erilaista koiraa :)

Iltaan asti päivä venyi, mutta mielummin sen tuolla kulutti kuin hotellissa makaamalla. Hotellilla oltiin kahdeksan maissa ja suunnattiinkin heti syömään ja sen jälkeen telkkaria katsomaan ja lopulta nukkumaan.

Edellisestä yöstä viisastuneena laitoin korvatulpat korviin samantien ja nukuinkin heräilemättä aamuun asti :) Aamulla pakattiin sitten kimpsut ja kampsut autoon, luovutettiin huone ja suunnattiin taas näyttelypaikalle. Sunnuntaina sheltit arvosteli Ukrainalainen Zoya Oleinikova. Samat koirat olivat kehässä yhtä koiraa lukuunottamatta. Nyt Rossilla oli luokassaan Virolainen vastustaja.

Tämä tuomari oli sitten hieman enemmän pihalla. Elinen tuomari selvästi tiesi shelteistä jotain, tämä tuomari ei juurikaan. Se selvisi heti junnu-uroksen kohdalla, kun tuomari tutki sen maassa :D No onneksi muut tutkittiin sitten pöydällä kun tuomari ilmeisesti koki kyykkimisen hankalaksi ;)

Rossi esiintyi paremmin kuin edellisenä päivänä, mutta kuten arvelin, hävisi tälle toiselle avourokselle. Sai siis ERI, muttei SAta. SAta ei kyllä voittajakaan saanut, joten urosten serti jäi jakamatta.

Siteen alkoikin narttujen kisa. Tänään junnutkin saivat molemmat SAn, samoin nuori narttu. Avonartuista ensimmäinen sai taas EHn. Luna esiintyi taas hyvin. Tuomari ei puhunut englantia lainkaan, joten en tiedä mitä sanoi Lunalle kun sitä rupesi pöydällä tutkimaan. Äänensävystä päätellen jotain herkkää :D Luna sai ERIn, samoin kuin viimeinenkin avonarttu ja sitten taa jännitettiin. Juostiin pari kierrosta ympäri ja vielä hetki seistiin, ennen kuin näytti meille yhtä sormea. Siis Luna voitti tänäänkin luokkansa! Mutta nyt jännitys ei loppunutkaan siihen, sillä vielä piti voittaa nuori narttu, jotta serti napsahtaisi. PN-kehässä oli sitten jännitys huipussaan. Pari kierrosta juostiin ympäri ja sitten alkoi sijoittelu. Junnut olivat ykkönen ja kakkonen. Sitten tuomari oli jo tulossa meidän luo, mutta muuttikin mielensä ja meni vielä keskelle vertailemaan. Sitten viimein päättyi jännittäminen, sillä suuntasi meidän luo ja näytti kolmea sormea. Siinä vaiheessa ei ollut riemulla rajaa, vaan pompin tasajalkaa Lunan haukkuessa hurjasti. Kehäsihteeri tuli sitten tarjoamaan SERTiä ja siinä se sinetti sitten oli. Kolmas SERTi Virosta, joten Luna valioitui sen myötä Viroon ja koska sillä on Suomesta saatuna yksi SERTi, valioituu se myös Suomeen. Uskomatonta, mutta totta. Tuo pieni sininen on nyt kahden maan valio. Vieläkin sitä on vaikea uskoa. Eihän se tuota koiraa mitenkään muuta, eikä se itse näistä titteleistä välitä, mutta kyllä se hienolta silti tuntuu :)

FI & EE MVA Karvakedon Luna <3
Nyt ei sitten tarvitsekaan suunnata maaliskuussa enää Viroon, kuten oltiin ajateltu. Sen sijaan keskitymme agilityyn ja seuraava näyttely onkin vasta huhtikuun puolessa välissä. Näyttelykalenterin suunnittelukin menee Lunan kohdalla hieman uusiksi ja katsotaan hieman enemmän noita inttinäyttelyitä ;) Mutta nyt ei tarvitse enää setejä metsästää, eikä kiroilla varasertejä. Viisi sellaista lienee riittävästi ;) Katsotaan napsahtaako sellainen valkoinen rusetti joskus kohdalle, mutta niitä emme kyllä vakavasti yritä metsästää :) Näyttelyistä olemme saaneet jo niin paljon enemmän kuin koskaan uskalsin toivoakaan :)

Kotimatka sujui ongelmitta ja täällä odottikin kaksi iloista neitiä. Etenkin Viva oli autuaan onnellinen nähdessään Lunan <3 Luna tosin ei ihan niin innostunut nähdessään Vivan ;) Hoitopaikka oli opettanut Vivalle myös uusia juttuja. Nimittäin viimein neiti 13kk osaa nyt hypätä sohvalle ja sänkyyn. Sehän ei ole sitä aiemmin tehnyt. Hassu otus. Eilen käytiin peltolenkkeilemässä ja tänään sunnataan pikkutyttöjen kanssa pitkästä aikaa Maijun yksärille. Saapa nähdä kuinka kovaa tytöt taas näin pienen aksatauon jälkeen painelevat :) Viikonloppuna kisataan Lunan kanssa ja seuraavalla viikolla alkavatkin jo Jennan treenit. Tuskin maltan odottaa kaikkea ihanaa mitä keväälle on luvassa. Aion nauttia täysin rinnoin! :)

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

FI & EE MVA Karvakedon Luna

Se on viimein totta. Narvan visiitti ylitti odotukset moninkertaisesti. Luna siis sai SERTin molempina päivinä ja valioitui sen myötä Suomen ja Viron muotovalioksi. Tarkempaa matkapäivitystä tulee myöhemmin kunhan vähän toivutaan ensin :)

Niin korvaamaton! <3<3<3
© Sirpa Saari